Yritystilat ja -tontit

Hyvän idean lisäksi tarvitset paikan toteutukselle

Tonttimarkkinakampanja 25.5.-30.11.2024

Markkinakampanjan ajan Kakskolmosen yritysalueen korttelin 350  tonttien myyntihinta on 1e/m2.

Muut myyntiehdot määräytyvät tonttien osalta valtuuston aiemmin hyväksymien myyntiehtojen mukaan. Sopimussakkomaksu määräytyy alkuperäisen kauppahinnan mukaan. Kaikkien mainituilla ehdoilla toteutettavien kauppojen edellytyksenä on, että tontin myyntiä koskeva kunnanhallituksen tai kunnanjohtajan päätös on ennen tehty kampanja-ajan päättymistä. Kampanja-ajan päätyttyä tonttien hinnoittelu palautuu ennalleen.

Kampanjaesite

Kakskolmosen yritysalue

Video yritysalueesta, ilmakuva
Kakskolmosen yritysalueen esite

Kakskolmosen yritysalue sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla aivan valtatien 23:n varrella. Alueella on Pomarkun kunnalla 9 tonttia ja yksityisellä maanomistajalla 2 tonttia. Kunnan tonttien pinta-ala on asemakaavassa 5.000m²-7.000 m². Asemakaavan tonttijako on ohjeellinen eli tontit voidaan myydä myös pienempinä ja suurempina. Yksityisen maanomistajan tonttien pinta-alat ovat peräti 2,2 ha ja 2,4 ha. Myös niiden osalta tonttijako on ohjeellinen.

Yritysalueen kartta

Tonttien hinnoittelu on seuraava:

  • Kortteli 350, kaikki tontit 3 euroa/ m². Rakentamisvelvoite 100 k-m².
  • Kortteli 351, tontit 1 ja 2, hinta 4 euroa/ m². Tonttien rakentamisvelvoite 300 k- m².
  • Kortteli 351, tontit 3 ja 4, hinta 5 euroa/m². Tonttien rakentamisvelvoite 300 k- m².

Tontin kokonaishintaan sisältyy vesi- ja viemäriliittymä.

Yksityisen maanomistajan tontteja ja niiden myyntiehtoja voi tiedustella: Ari Viitala, puh. 044-0598995.

Riuttantien teollisuusalue

Riuttantien teollisuusalue sijaitsee hyvin liikenneyhteyksien varrella Pomarkun kirkonkylän taajaman itälaidalla vanhan Pori-Haapamäki-rautatien takana Riuttantien varrella. Alueella on vapaana 2 suurta, noin 4000 m2:n suuruista teollisuustonttia. Tontteja voidaan tarvittaessa yhdistellä suuremmiksi. Alueella on valmis vesi- ja viemäriverkko, katuvalaistus ja tiet on päällystetty. Tonteille voi hallin lisäksi rakentaa asunnon. Hinta on edullinen!
Riuttan teollisuusaluekartta

Teollisuustontti Ojakorvessa

Pomarkun kunta myy teollisuustontin vt 23:n varrelta Ojakorvessa noin 4 km Pomarkusta Kankaanpään suuntaan. Tontin pinta-ala on noin 3 ha. Tontti rajoituu vt 23:een noin 350 m matkalta. Vesijohto. Sijainti vastapäätä Suomen Imurikeskuksen teollisuushallia.


Ojakorven yritystontti

Muiden tarjoamat tilat ja tontit

Hakalinna
Hakalinnan alakerrassa on vuokrattavana liike- ja työtilaa. Tila soveltuu lähinnä käsityöläistoimintaan tai muuhun pienteollisuuden toimintaan. Osaa tilasta voidaan vuokrata myös yksityishenkilöiden tavaroiden säilytykseen, esim. moottoripyörien talvisäilytykseen.

Tiedustelut Janne Päiviälä p. 040 594 5059.

Pomarkun liiketalo
Pomarkun liiketalossa on vuokrattavana siistiä liike- ja työtilaa. Tila on ennen ollut pankkihuoneistona. Tilat soveltuvat hyvin esim. toimisto tai käsityöläistoimintaan. Toimitiloja on erikokoisia esim.12 m2, 8m2 sekä isompiakin tiloja on tarjolla. Rakennus on valmistunut 1979.

Tiedustelut Mauno Huhdanmäki p.040 083 5071 tai Kalevi Huhdanmäki p. 044 366 0131

Teollisuustilaa 5000 m2
Pomarfin Oy:n vapaana olevat tuotantotilat ovat vuokrattavissa tai ostettavissa kokonaisuutena tai osissa. Tilat tarjoavat korkeatasoisia ja muunneltavia ratkaisuja monipuoliseen yritystoimintaan. tehdasrakennus on korkeatasoinen, tiilirunkoinen 1-kerroksinen rakennus. Rakennuksen ala on noin 5.300 m2, josta hallitilaa on 4300 m2 ja toimisto- ja sosiaalitiloja 1.000 m2. Katettu lastauslaituri on 316 m2. Tuotantotilat on jaettavissa helposti useaan osaan yrittäjän toiveiden mukaan. Toinen lastauslaituri on otettavissa helposti käyttöön. asfaltoitu piha. Erinomainen liikenteellinen sijainti vt 23:n varrella.

Lisätietoja antavat Jarno Fonsen p. 0500 593 586 ja Päivi Fonsen 050 3039 111.

Työ- ja varastotilaa 360 m2 vuokrattavana Riuttatien teollisuusalueella
Korkeatasoista uutta hallitilaa vuokrattavana työ- ja varastotilaksi 360 m2 Riuttatien teollisuusalueelta. Hallin korkeus 4 m, oviaukot 3 x 3 m. Halli voidaan jakaa osiin väliseinillä, osaston koko 6 x 12 m, n 70 m2.
Halli on lämmin ja varustettu sähkö- ja vesipisteillä sekä viemäröinnillä. Säädösten mukainen valaistus. Konttori- ja saniteettivalmius. Piha-alueen auraus kuuluu vuokraan. Sähkö ja vesi laskutetaan erikseen.

Lisätietoja antaa Ola Mäensivu, p. 0500 740 343.


Kysy myös muista vapaana olevista teollisuustiloista ja toimitiloista Pomarkussa!

Siirry takaisin sivun alkuun