Arvoin aikoinaan lukiovalintaani pitkään. Jostain syystä päädyin Pomarkkuun, vaikka Siikaisten kirkonkylältä harvat sinne silloin suuntasivat. On yleisesti klisee sanoa, että yhtään en kadu, mutta tämän päätöksen kohdalla se kyllä pitää paikkansa. Ei minulla aina Pomarkun lukiossakaan pelkästään helppoa ja ruusuilla tanssimista ollut, mutta ei niin kaiketi ole missään. Kaikki kasvattaa.
Nyt kun mietin, vielä yli 30-vuoden jälkeenkin muistoja lukioajoista on jäänyt todella paljon. Pääasiassa hyviä. Kaikkia kepposia ei tosin kehtaa vieläkään paljastaa. Mahtavia elinikäisiä ystävyyksiä lukiosta jäi ja se luokan yhteishenki heijastui vieläkin, kun tapasimme luokkakokouksen merkeissä viime keväänä. Se lienee pienen maaseutulukion etuja. Jopa hieman koomisena piirteenä taas oli meidän Abi -ajelu. Yksi kuorma-auto ajoi kylän raittia, kun kaupunkilukioihin suunnanneet kaverit ajoivat pitkissä letkoissa yleisön täynnä olevia kaupunkien katuja.
Meillä oli mahtavat opettajat ja Jukan (valitettavasti en muista enää sukunimeä) pohdinnat sekä keskustelut muun muassa uskonnon tunneilla ylittivät sen, mitä opetukselta voidaan pelkkien kirjojen ja opintosuunnitelmien mukaan mitenkään vaatia. Ne antoivat paljon enemmän. Näiltä tunneilta lähti myös se kipinä tähdätä yliopistoon oikeustieteelliseen. Turku opiskelukaupungiksi valikoitui myös lukion kanssa matkalla Turkuun (satamaan). Olin aika hukassa, mitä tulevaisuudeltani haluan, mutta hyvin meidän lukiomme opettajat kannustivat ja ohjasivat tietä. Nykyään olen immateriaalioikeuksiin ja yritysjärjestelyihin erikoistunut asianajaja sekä ”hallitusharrastelija”.
Opintomatkamme Lontooseen toisen vuoden syksyllä oli kaikessa sähläyksessään maalaispojalle avaava kokemus, josta kasvoi siemen lähteä ulkomaille myöhemminkin. Olen tehnyt sittemmin opintoja muun muassa Prahassa, Singaporessa, Torinossa ja Genevessä.
Lukiossa Porin Ässät oli siihen aikaa iso juttu (toivottavasti vieläkin) enkä olisi silloin uskonut, että lukiossa syventyneen fanituksen kautta päädyn vielä tulevaisuudessa kyseisen seuran hallitukseen. Siitäkin saanee osaltaan ”syyttää” Pomarkun lukiota. Urheilevana nuorena liikuntatunnit jäivätkin hyvin mieleen ja vaikka kunta oli pieni, saimme tehdä kaikenlaista liikuntaa monipuolisesti, vaikka liikuntapaikoille joskus siirryttiin Hännisen Anteron Talbotilla kymmenen poikaa auton kyydissä.