Hakeuduin aikanani lukioon, koska en oikeasti tiennyt, mitä haluaisin tehdä “isona”. Peruskoulun päättyessä olin vielä tosi nuori miettimään loppuelämääni – ja uskon, etten ollut ainoa. Pieni lukio pienellä paikkakunnalla antoi jotain todella arvokasta: aikaa kasvaa ja ajatella rauhassa.
En ollut kympin tyttö. Mutta Pomarkun lukiossa se ei ollut este. Siellä sai olla oma itsensä ja kulkea samaa matkaa myös niiden kanssa, joille opiskelu oli helpompaa. Yksilöllisyys näkyi arjessa: opettajat ehtivät oikeasti kohdata ja halusivat, että jokainen meistä pääsee painamaan valkolakin päähän – niin minäkin, vaikka lukio-opiskelu ei aina ollut helppoa.
Aloituspäivä jännitti. Luokassa oli tuttuja kasvoja ala- ja yläasteelta, ja uusia tuli naapurikunnista. Pian meistä tuli porukka. Niistä vuosista jäi elinikäisiä ystävyyssuhteita, jotka kantavat edelleen. Muistan myös sen toiveikkuuden, kun kirjoitusten jälkeen lähdimme kukin omia polkujamme eri suuntiin.
Myöhemmin Facebook ja muut yhteydenpitovälineet ovat tehneet vanhojen koulukavereiden löytämisestä ja kuulumisten vaihtamisesta helppoa. Muutama vuosi sitten porukkamme järjesti myös luokkakokouksen, johon yllättävän moni pääsi paikalle. Kun kiersimme lukion käytäviä, lämpimät muistot palasivat mieleen – tuntui kuin olisimme hetkeksi palanneet takaisin lukiovuosien aikaan.
Opetusvälineet olivat aikanaan melko toista maata kuin nykyään: kelanauhurit ja kielistudio, jossa ruotsin kuuntelun lomassa saattoi välillä kuulua valtatie 23:lta ohiajavien rekkamiesten keskusteluita. Ajasta on menty varmasti valtavasti eteenpäin, tekniikka on uudistunut ja maailma muuttunut – mutta uskon, että Pomarkun lukion ydin on säilynyt: yksilöllinen kohtaaminen ja se, että jokainen opiskelija tulee nähdyksi omana itsenään.
Lukion jälkeen opiskelin ensin tradenomiksi, myöhemmin lähi- ja sairaanhoitajaksi AMK:ssa. Asuin lähes 30 vuotta muualla, mutta palasin takaisin Pomarkkuun paluumuuttajana. Etätyö on mahdollistanut elämän täällä: luonnon lähellä, mutta palveluiden äärellä. Rakas harrastukseni on valokuvaus – ehkä sekin kertoo siitä, että lukiossa sai kasvaa omaan tahtiin ja löytää itseään.
Siksi suosittelen Pomarkun lukiota. Se on hyvä paikka niillekin, jotka eivät vielä tiedä, mihin ovat matkalla.