Satakunnan työllisyysalueella otetaan käyttöön ensimmäisen työntekijän rekrytointituki eli Ensirekry. Tuki on suunnattu yrittäjille ja yrityksille, joilla ei ennestään ole palkattuja työntekijöitä. Tuen tavoitteena on vahvistaa alueen kasvupotentiaalia ja kannustaa yksinyrittäjiä laajentamaan toimintaansa palkkaamalla ensimmäinen työntekijä. Tuen suuruus on 5 000 euroa.
Kenelle tuki on tarkoitettu?
Ensirekry-tuki on tarkoitettu Satakunnan työllisyysalueella toimiville yrittäjille ja yrityksille, joilla ei ole aiemmin ollut palkattua henkilöstöä. Yrityksen tulee harjoittaa taloudellista toimintaa.
Palkattavan henkilön tulee olla työtön työnhakija, jonka kotikunta on Satakunnan työllisyysalueella: Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori, Siikainen tai Ulvila. Työttömyyden kestolle ei ole erillistä vaatimusta.
Tuki on työnantajalle vähämerkityksistä tukea eliEU:n de minimis -tukea (Komission asetus (EU) 2023/2831).
Lue lisää muun muassa tuen myöntämisen ehdoista, määrästä ja hakemisesta TÄSTÄ.