Kirjastot perivät maksamattomia maksuja tehostetusti!
Satakirjastojen käyttösääntöjen mukaisesti kirjastot perivät asiakkailtaan maksamattomia maksuja tehostetusti kerran vuodessa. Tänä vuonna tehostettu perintä alkoi maanantaina 3. marraskuuta.
Satakirjastojen käyttösääntöjen mukaisesti kirjastot perivät asiakkailtaan maksamattomia maksuja tehostetusti kerran vuodessa. Tänä vuonna tehostettu perintä alkoi maanantaina 3. marraskuuta.
Hieman henkilöhistoriaa (pähkinänkuoressa): Kotitaloni oli Siikaisten Saarikoskella. Keskikouluni kävin toisella puolella pitäjää, kirkonkylässä. Bussimatkaa kertyi n.
Olen Pomarkun plikka, kotoisin Kiilholmasta, Kiilholmantien varrelta. Asuin siellä koko lapsuuteni aina lukion loppuun asti. Nykyään asun Hämeenlinnassa perheeni kanssa, ja teen töitä Helsingissä Fujitsun Suomen ja Viron toimitusjohtajana.
Pomarkun lukiosta eväät lähteä kauas ja palata lähelle ”Tuossa on yläaste ja lukio, jotka kävin”, huikkasin lapselleni ajaessamme ohi. Pomarkkulaisena minulle oli selvää valita Pomarkun lukio vuonna 2000. Mietin silti, sulkeutuuko edestäni ovia, kun valittavana ei ole ison lukion kurssitarjontaa.
Oma opinpolkuni alkoi Pomarkun lukiossa syksyllä 2013. Itselleni ei käynyt tuolloin mielessäkään ajatus, että suorittaisin ylioppilastutkinnon jossain muualla kuin Pomarkun lukiossa. Oli aivan ihanaa saada jatkaa opintoja vielä muutama vuosi omassa kotikunnassa niin vanhojen kuin uusien luokkakavereiden kanssa.
Se on siinä! Uusi valkolakki on painettu juuri päähän. On vuosi 2001 ja juuri nyt on koko maailma edessä.
Tästä luokkahuoneesta kaikki alkoi. Lukuvuoden alkaessa vuonna 2011 Pomarkun lukion ensimmäisen vuosikurssin kaikki 38 oppilasta istuivat historian ja yhteiskuntaopin luokassa kauniina elokuisena päivänä. Meistä jokaisella alkoi tuolloin uusi vaihe elämässä – eräänlainen aikuisuuden esikoulu.
Satakunnan hyvinvointialueella kiertää suun terveydenhuollon liikkuva yksikkö: hammashoitovaunu Hampuli. Oman aikasi hammashoitovaunuun voit varata suun terveydenhuollon ajanvarausnumeroista. Palveluryhmät yhteystietoineen löydät suun terveydenhuollon Satakunnan hyvinvointialueen ajanvaraussivulta.
Suomalainen Työ ry:n Yhteiskunnallinen Yritys -merkkitoimikunta on myöntänytKeräämö Oy:lle oikeuden käyttää Yhteiskunnallinen Yritys -merkkiä. Merkkimyönnetään yrityksille, jotka ratkaisevat yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviähaasteita sekä käyttävät suurimman osan voitoistaan yhteiskunnallisen tavoitteensaedistämiseen. Yhteiskunnallinen Yritys -merkki on siten tunnustus vastuullisesta, läpinäkyvästä javaikuttavasta liiketoiminnasta.
Pomarkku saa pian vieraakseen Ihana kamala maaseutu -asumiskokeiluun osallistuvat kokeilijat. He vierailevat kunnassamme 12. lokakuuta -17.
Satakunnan hyvinvointialue Sata haluaa kuulla juuri sinua – alueen asukasta ja asiakasta. Satakunnan hyvinvointialue kysyy sinulta muun muassa: Vastaaminen vie vain noin 10 minuuttia, ja voit vastata täysin nimettömästi. Jokainen vastaus vie meitä lähemmäs parempia palveluja ja vahvempaa Sata-aluetta.