
Kaava-alueen tiet
Pomarkun kunnan hoidossa olevien teiden (kaavateiden) talvikunnossapidosta ja aurauksesta vastaavat yksityiset yrittäjät.
Hoitokausi 1. lokakuuta 2025-30. syyskuuta 2027 sekä mahdolliset optiovuodet 2027-2029 (1. lokakuuta 2027-30. syyskuuta 2029) joen pohjoispuoli Traveller Perävaunut Oy ja joen eteläpuoli Jarno Liukonen / Puutyöt J. Liukonen.
Kaavateiden lanaukset, pölynsidonnan ja hiekoitukset hoitaa tekninen toimisto.
Kevytväylät
Kevyenliikenteen väylien hoitamisesta Pomarkun taajamassa vastaa Lounais-Suomen Elinvoimakeskus. Tästä poiketen kunta vastaa Pitkäkujan kevytväylän hoidosta.
Valtion tiet
Lounais-Suomen elinvoimakeskus vastaa Pomarkun taajamassa Vanhatien, Asematien, Riuttantien, Harjantien, Kivijärventien ja Kiilholmantien hoitamisesta.
Yksityistiet
Pomarkussa yksityisteiden avustamisesta päätetään vuosittain. Avustus koskee yksityisteitä, joilla on merkitystä pysyvän asutuksen tai merkittävän läpikulkuliikenteen kannalta. Yksinomaan pelto- tai tilusteitä, metsäteitä, metsäautoteitä ja vapaa-ajan asunnoille vieviä teitä ei avusteta.
Kunta myöntää talousarvioon varattujen määrärahojen mukaan avustusta yksityisteiden kunnossapitoon. Avustusta myönnetään vuosittain erikseen vahvistettavan kilometritaksan mukaan. Avustettavan yksityistien pituus pitää olla vähintään 500 m ja tie on vakituisen asutuksen pääsytie tai liikenteellisesti muutoin tärkeä tie. Kunta maksaa avustuksena kunnossapitopalveluja (sorastus, auraus, lanaus ja tien kunnossapitoon liittyviä materiaali- ja tarvikehankintoja ym.) avustusmäärään saakka, avustuksen määrään sisältyy alv 25,5 %.
Yksityistie voi saada avustusta myös Elinvoimakeskuksesta, jonka sivuilta löydät lisätietoa avustuksista ja hakulomakkeet.
Toimi näin:
Kunnossapitoavustusta hakevien uusien teiden tulee jättää avustushakemus tekniselle lautakunnalle. Hakuaika ilmoitetaan kuulutuksella kunnan nettisivuilla.
Aiempina vuosina avustusta saaneiden yksityisteiden kunnossapitoavustukset myönnetään ilman erillistä hakumenettelyä. Avustusmäärien perusteena on aikaisempien vuosien avustuksien määräytymisperusteet, jotka ovat pysyneet lähes muuttumattomina.
Tiekunnan tulee ilmoittaa lomakkeella kaikki muutokset, mitkä vaikuttavat avustukseen maksuun, esim. tien vaikutusalueella olevat pysyvät asutukset sekä tiekunnan vastuuhenkilöt.
Lomakkeita:
Avustushakemus yksityistien kunnossapitoon ja peruskorjaukseen: TÄSTÄ!
Kenelle ja millä ehdoin:
Avustusten saaminen edellyttää, että
- tielle on perustettu tiekunta
- Ajantasaiset tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot on tiekunnan toimesta annettu sähköisillä lomakkeilla:
– Maanmittauslaitokseen – yhteystiedot: TÄSTÄ!
– Liikenneviraston Väylä VYYTI -palveluun: TÄSTÄ!
Avustusta saavan tien tulee olla joko pysyvän asutuksen tai toimivan laitoksen pääsytie, tai siinä tulee olla merkittävästi läpikulkuliikennettä.
Avustettavan tien pituus tulee olla vähintään 500 metriä. Tiellä täytyy olla myös tien hoidosta vastaava tiekunta. Tien täytyy olla myös ympärivuotisessa käytössä, poikkeuksena pieni katkos kelirikkoaikana voi olla avustetulla tiellä.
Jos kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien on oltava kaikkien käytettävissä.
Tausta ja lainsäädäntö
Kunnalta voi anoa avustusta yksityisen tien tekemistä, kunnostamista ja ylläpitoa varten. Kunta voi päättää yksityistien kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan vastuulle. Avustuksia voi saada myös valtion varoista.
Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien on oltava kaikkien käytettävissä.
Yksityistielaki TÄSTÄ!
Kunnassa on liikenneturvallisuusryhmä, joka kokoontuu kaksi kertaa vuodessa. Ryhmä edistää käytännön toimenpiteitä sekä yhteistyötä eri toimialojen ja sidosryhmien välillä. Ryhmässä käsitellään laajasti eri teemoja, kuten liikennekasvatusta, viestintää, valvontaa ja liikenneympäristön kehittämistä.
Kunnan eri hallinnonalojen lisäksi ryhmässä on jäseninä myös Lounais-Suomen poliisin, Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen, Liikenneturvan edustajia sekä Linea Konsulttien edustus.
Liikenneympäristön toimenpideohjelma, Pomarkku
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2025 Liikenneturvallisuustyön toimintaohjelma
Porin seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 2025, Pomarkku
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen liikenneturvallisuussuunnitelma vuosille 2024–2030
Valtakunnallinen liikenneturvallisuusstrategia 2022–2026
Palautekanavat kuntalaisille
Palauteväylän kautta voi antaa palautetta valtion tieverkosta ja sen kunnossapidosta. Palautteen lisäksi palvelun kautta voi ilmoittaa ongelmista tai tehdä ehdotuksia valtion omistamiin väyliin liittyen. Palauteväylän sivuille pääset TÄSTÄ!
Tienkäyttäjän linjalle (24 h, p. 0200 2100 (pvm) on soitettava tieliikenteen akuuteissa häiriötilanteissa, joista aiheutuu vaaraa ihmisille, ajoneuvoille tai tieinfralle yleisillä teillä. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi tielle noussut tulvavesi, vaarallisen liukas tie tai tien sortuma.
Katuverkkoon liittyvissä asioissa on oltava yhteydessä 02 5505 666 tai Pomarkun kunnan palautelomakkeen kautta TÄSTÄ!
Liikennevalvontapyynnön kautta voi antaa palautetta tai esittää toiveen poliisille liikennevalvontaan liittyen TÄSTÄ!