En olisi ylioppilas ilman Pomarkun lukiota. Tämä on vieläpä totta.
En oikeastaan tiedä miksi niin oli, mutta olin kouluaikoina todella surkea vieraissa kielissä. Aina luokan huonoin. Luulen, että se johtui osittain siitä, että pärjäsin muissa aineissa kohtuullisesti eli vähällä lukemisella. Kielissä sama metodi ei toiminut, ja se näkyi tuloksissa.
Lukiossa törmäsin ongelmaan. Hylättyjä kursseja ei saisi olla peräkkäin kahta enempää. Ja tulihan niitä, vieraista kielistä. Hyvin monta. Se tuskastutti minua ja luulen, että myös silloista rehtoria. Oli sääntö, ja yksi oppilas ei pysynyt siinä. Koska menestyin kuitenkin muissa aineissa hyvin, olisi ollut turhauttavaa lopettaa koko lukio vain niiden englannin ja ruotsin kurssien takia.
Englannin kielen opettajani Utriainen sanoi joskus toisen vuoden lopulla käytävällä ohi kulkiessaan, että ”ei sinun Kaarlo tarvitse olla huolissasi niistä englannin kielen kursseista, kielitaidostasi kylläkin”.
Se oli hyvin sanottu. Sovimme rehtori Holkerin ja englannin kielen opettajani kanssa, että tentin uudelleen kaikki englannin kurssit kolmannen vuoden syksyllä. Silloin pitää ainakin joka toisen mennä läpi. Suunnitelma toimi!
Pomarkun lukio oli jo silloin, ja on varmasti yhä, hyvin joustava. Luulin myös omina lukioaikoinani, että puoli vuotta elämästä olisi pitkä aika. Siksi hakeuduin varusmiespalvelukseen jo kolmannen vuoden tammikuussa. Taas soviteltiin. Ja taas onnistui.
Pomarkun lukio pystyy pienenä lukiona huomioimaan oppilaiden tarpeet erikseen. Tämä on aivan verraton etu. Kurssivalikoimakin oli vähintään riittävä; sain sieltä enemmän oppia kuin pystyin sisäistämään. Hyvät eväät sain lukiosta ja kiinnostuksen tutkia maailmaa lukiovuosien jälkeenkin.