”Jusi on sen taka kniva kasa se hypi minun knasa hypivitiä.”
Lause on ala-asteen äidinkielenaineestani ja kiteyttää hyvin ne luki-häiriön tuomat haasteet opiskelussani. Työmuistini oli lyhyt, en kyennyt muistamaan esimerkiksi saneluita tai juuri lukemaani ja lukiessani arvasin usein tekstien ja sanojen loput. Olin kuitenkin utelias oppimaan uutta, vaikka se ei kovin helppoa ollut. Koulukiusaaminen taas ei asiaa helpottanut. Kielet ja matematiikka tuottivat vaikeuksia lukiossa, vaikka ne kohtalaisen hyvin sujuivat vielä yläasteella. Lukio olisi vaatinut enemmän lukuhaluja, jota ei niihin vuosiin kuitenkaan ihan kaikissa aineissa riittänyt. Äidinkielen opettaja oli kirjoittanut lukion I-luokalla yhden aineeni perään, että: Olet kehittynyt kirjoittajana. Tekstisi on sujuvaa, selkeää ja johdonmukaista. Jatka samaan malliin! Äidinkieli oli mielekästä, koska minulla oli vilkas mielikuvitus ja aineidenkirjoittaminen oli mukavaa. Kielissä paljon auttoi esimerkiksi ruotsin opettajan tukiopetus ja abivuoden preppausmateriaali. Ylioppilaaksi kirjoitin, vaikka en päätä huimaavin arvosanoin.
En yläasteella oikein vielä tiennyt mihin halusin opiskelemaan ja lukiossakin vielä arvuuttelin. Muistan työvoimatoimistosta hakeneeni oppaan, jossa oli eri ammatteja. Aivan liian paljon luettavaa pienellä präntillä ja liikaa vaihtoehtoja. Tänä päivänä eri ammatteihin pääsee tutustumaan internetissä ihan eri tavoin. Teimme ammatinvalintatestinkin, jonka mukaan minusta olisi tullut dramaturgi. Lukion jälkeen hain poliisikouluun. Olin Noormarkussa nimismiehen haastateltavanakin. Hän totesi, että olisi hyvä opiskella vielä jokin muu ammatti. Päädyin hakemaan lähihoitajakoulutukseen, sillä sairaanhoitajaahan minusta ei koskaan tulisi. Olin pääsykokeissa ja pääsin sisään. Opiskelin ensimmäisen vuoden Harjavallassa ja suuntaavat opinnot Porissa. Muistan sosiaalipolitiikan opettajani sanoneen minulle, kuinka pettynyt hän oli koearvosanaani, koska tunnilla osasin antaa parastani. Tiesin koesuorituksen olleen rimanalitus, koska oli muuta mukavaa tekemistä kavereiden kanssa ja tein kuitenkin koko ajan töitä opintojeni ohessa. Tsemppasin kuitenkin ja valmistuin hyvin paperein. Valmistuessani ajattelin ettei mitään opintoja enää. Opiskelutoverit jatkoivat kuitenkin sairaanhoitajan opintoihin.
Ajatus jäi kytemään ja parin vuoden päästä hain sairaanhoitajien pilottikoulutukseen, joka oli suunnattu mm. perus-/apu- ja lähihoitajille ja toteutettiin monimuotokoulutuksena. Opinnot oli ajateltu 4,5 vuoden mittaisiksi, minulla meni liki 5 vuotta, koska synnytin 2 lasta ja kolmatta odotin valmistuessani. Tein opintojen ajan töitä pois lukien äitiyslomat. Elämä oli aika hektistä perhe, työ ja opinnot. Opettelin pyörittämään palettia ja minulla on ollut koko ajan hyvä tukiverkko. Viidestä odotetusta lapsesta nelonen kuoli kohtuun. Olin jo tuntenut liikkeet. Koin tämän jälkeen olevani jotenkin vajaa ja aika yksin, vaikka puoliso tuki koko ajan. Lähdin suuntaamaan kaiken tarmoni opiskeluun perheen ja työn rinnalla. Hakemaan itseäni, mutta myös kehittämään itseäni. Saatoin tehdä useampia opintoja päällekkäin. Ensin suuntaavat olivat neuropsykiatrista valmennusta, johtamisen ja kehittämisen opintoja, diabeteshoitotyötä, muistihoitajan opintoja, seksuaalineuvontaa, syöpähoitotyötä, ammatillisen opettajan opinnot, ylemmän AMK-tutkinnon ja Master of solution focused therapy opinnot. Nyt opiskelen psykoterapeutiksi, valmistunen ensi kesänä. Väliin on mahtunut paljon lyhyitä koulutuksia kuten NLP:n ja mindfulness-tunnetaitovalmentajan opintoja sekä alalta poikkeavia opintoja kuten kirjoittamisen perusopinnot, jotka saan yliopistolle päätökseen tänä syksynä. Opiskelusta on tullut harrastukseni. Työelämäkin on välillä yllättänyt sivutoimisilla työtehtävillä. Työtä on tarjottu kouluttajana yllättävän tapaamisen yhteydessä sairaanhoitajapäivillä tai muuten oman työn lomassa. Syksy on muutenkin erilainen aloitan uudessa työssäni elokuun alussa, siirryn opetustehtäviin.
Opinnot voivat heitellä ja lukuhalutkin. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, kun löytää mieleisensä alan niin kiinnostus on aivan toista luokkaa opiskella. Omia vahvuuksia vahvistamalla vahvistaa itseään vahvaksi. Koen, että on tärkeää seurata omaa sisäistä kutsumusta. Toki elämän vastoinkäymiset voivat toimia myös moottorina, jos niitä haluaa näin hyödyntää. Toisinkin olisi voinut valita. Minä päädyin kuitenkin opintojen pariin ja sain tiedonhalulleni vastetta sekä tapasin useita upeita ihmisiä, joiden kanssa vieläkin viestitellään ja treffaillaan. Sain oppia myös heidän erilaisesta tavastaan ajatella ja jäsentää asioita ja maailmaa. Moniäänisyys on lahja, kun se jakautuu tasaisesti kaikille eikä huuda vain yhden asian perään. Moniäänisyyttä kannattaa opetella vaalimaan se mahdollistaa erilaisuuden hyväksymisen ja toisin näkemisen.