Hyvä omenasato näkyy tänä syksynä Tiiliruukin lajitteluasemalla ja Hangassuon
jätekeskuksessa. Omenoita on tullut yli oman tarpeen ja moni miettii, mitä tehdä
ylimääräisille tai pilaantuneille omenoille. Pienen määrän omenapuun juurelta
kerättyjä omenoita voi laittaa kotipihan biojäteastiaan tai kompostoriin. Pienellä
määrällä tarkoitetaan esimerkiksi pussillista omenoita, jonka jaksaa itse nostaa.
Suuremmat määrät voi tuoda veloituksetta Tiiliruukin lajitteluasemalle tai
Hangassuon jätekeskukseen.
Omenat ovat painavia, joten suuri määrä niitä voi tehdä biojäteastiasta liian raskaan
tyhjennettäväksi. Käsin siirrettävä biojäteastia saa alueen jätehuoltomääräysten
mukaan painaa enintään 40 kiloa.
”Biojäteastiaan kannattaa laittaa kerrallaan vain sellainen määrä omenoita, että astia
pysyy helposti liikuteltavana. Kuljettajiltamme on tullut palautetta jopa 150 kiloa
painavista biojäteastioista. Näin painavien astioiden käsittely on jo
työturvallisuusriski, ja niiden vuoksi olemme joutuneet tekemään ylimääräisiä
järjestelyjä”, Keräämön logistiikkapäällikkö Jouni Kaiku kertoo.
Omenat ja muut ylijäämähedelmät kuljetetaan muun biojätteen mukana Honkajoelle
Gasumin biokaasulaitokselle, jossa niistä tuotetaan biokaasua ja lannoitteita.
Tiiliruukin lajitteluasemalla ja Hangassuon jätekeskuksessa on omenoille omat
keräyslavat. Omenoita on voinut tuoda niille elokuusta lähtien ja keräys jatkuu
lokakuun loppuun saakka.
Omenoiden tuominen keräyslavoille on maksutonta.
Lisätietoja:
Paula Kangasniemi
Keräämö Oy, viestintäpäällikkö
044 701 2521
paula.kangasniemi@keraamo.fi
www.keraamo.fi