Kuka kukin oli Pomarkussa 1804-1809
Raimo E. Harju
Aakkosellinen luettelo ja sukututkimus Pomarkun saarnahuonekunnan ensimmäisessä rippikirjassa mainituista henkilöistä.
Johdanto
Pomarkun kylä on varmastikin perustettu jo 1300-luvun loppupuolella, sillä se oli ns ruotsalaisen oikeuden kylä, ja eräässä 1500-luvun puolivälin tuomiossa puhutaan pomarkkulaisten ikimuistoisista nautintaoikeuksista. Myös asutus oli vakiintunutta jo ensimmäisessä maakirjassa v. 1540.Tällöin kylässä oli neljä tilaa, joista yksi, myöhemmin tunnettu nimellä Nissi, oli nautayksiköiltään Ulvilan pitäjän suurimpia. Muut talot tunnettiin myöhemmin nimillä Riutta, Soini ja Marttila. Soini jaettiin kahtia n. 1560, jolloin syntyi Pomarkun kylään viides tila. Vuosisadan vaihteessa, ehkä mm nuijasodan ja katovuosien seurauksena, kaikki tilat Nissiä lukuunottamatta olivat täysin autioita tai ainakin veronmaksukyvyttömiä. Esimerkiksi Marttila oli autio jo hopeaveroluetteloissa v. 1571 ja lähes yhtäjaksoisesti 1660-luvulle asti. Tällöin otti Nissin poika ja entinen isäntä Martti Rekonpoika sen viljelykseen. Toinen puolikas Soinia sai uuden asukkaan v. 1604 kun Erkki Laurinpoika otti tilan viljelykseen. Erkki Laurinpojalla oli lisänimi Savo, joka jäi myös tilan nimeksi. Nissi oli vuosina 1621-72 ratsastalona ja myös muita oli satunnaisesti ratsastaloina (kts: esim. Aarre Läntisen tutkimuksia) mutta ruotujakojärjestelyissä ei Pomarkkuun syntynyt kuitenkaan yhtään rusthollia, sensijaan suurimmat noin manttaalin tilat, Nissi ja Riutta, tulivat jaetuiksi kahtia, jolloin tilaluku nousi seitsemään. Tällöin Nissistä syntyivät Nissi ja Rossi ja Riutasta Markkula ja Lauri. Näyttäisi, että talonnimistä ainoastaan Soini saattaisi olla keskiaikainen.Nämä seitsemän tilaa säilyivät suurten kuolonvuosien, isonvihan ja yli koko 1700-luvun samoilla suvuilla. Seuraavat jaot alkoivat 1750-luvulla. Tällöin Savosta syntyivät ensiksi Savo ja Teino ja myöhemmin Savosta Isosavo ja Vähäsavo ja Teinosta Teinonen ja Lepistö. Marttilasta syntyi Vanha-Martti ja Uusi-Martti ja edelleen näistä Viro ja Niiniviita ja Marttila ja Törmälä. Soinista jaettiin ensiksi puolet vävylle Juho Matinpoika Stensjölle, ja tilat halottiin edelleen Yli- ja Alasoiniksi ja Yli- ja Alatensiöksi. Markkulasta syntyivät Iso-Alamarkkula, Vähä-Alamarkkula ja Ylimarkkula eli Mikkola, Laurista syntyivät Riutta (Joki-Lauri) ja Tervamäki, Nissistä Alanissi ja Ylinissi eli Kirkko-Nissi ja vielä Rossista Rantarossi ja Mäkirossi. Näin tilaluku oli noussut 21:een vuoteen 1809 mennessä. Pääasiassa kaikki yllämainitut jaot tehtiin veljesten tai velipuolien kesken poikkeuksena Tensiö, jonka puolisko hovioikeuden päätöksellä joutui Savon haltuun ja edelleen isännäksi tuli Savon poika.Vaikka alunperin Pomarkku tarkoitti vain yhtä Ulvilan pitäjän pohjoisen neljänneksen kylää, josta omapäisen kirkonrakentamisen seurauksena tuli kirkonkylä 1802, niin Pomarkun saarnahuonekunnan ensimmäisessä rippikirjassa on mukana jo kuusi muuta kylää ja osa Lassilaa. Näistä sivukylistä vanhin, Kiilholma, tunnettiin kalastamona jo 1600-luvun alkupuolella ja ensimmäinen kruununtila sinne perustettiin 1680-luvulla, ja 1686 kartoitettiin Kynäsjärven eli Tuunajärven ja Längelmän eli Längelmäen uudistilat. Längelmäen tilan ensimmäinen asukas oli Matti Heikinpoika Riutta Laviasta, ja edelleenkin Längelmäen kylää sanotaan Riutaksi. Matti Heikinpoika oli tätä ennen viljellyt yhdeksän vuotta yhtä Pomarkun tilaa ja jätti myös sinne nimen Riutta. Tuunajärven ensimmäinen uudisviljelijä Risto Olavinpoika tuli Hyvelän Sepältä, jonne hän oli muuttanut Otamolta 1678, mutta oli alunperin kotoisin Vihteljärven Sikalasta. Honkakosken asutus syntyi aivan 1600-luvun lopussa, ja siellä asuneet sisarukset Antti, Sipi ja Kaisa olivat mahdollisesti Otamon Röörlannissa asuneen kalastajan Lauri Laurinpojan lapsia. Lauri Laurinpoika oli Pomarkun Savon entisen isännän Pertti Laurinpojan veli. Pertti Laurinpoikakin oli ennen isännäksi tuloaan toiminut Ulvilan Anolan kartanon kalastajana Kiilholmassa. Laitilan erämään asuttaja 1712 oli Kynäksen Riston poika, joka joutui sotaan ja seuraava asuttaja ja pysyvän asutuksen luoja, 1724, oli Riston pojanpoika Jaakko Heikinpoika. Kivijärvelle tuli ensimmäinen perhe 1737 ja asutuksen perustaja oli Lassilan entinen ruotisotamies Juho Erkinpoika Klosmark. Juho oli Kortteiston poika Ala-Honkajoelta ja hänen vaimonsa Veneskosken asuttajan kauhajokilaista sukua. Lassilan Harjun eli Harjan alue oli myös tunnettu lohikalastamona jo 1600-luvulla, mutta vakituisen asutuksen se sai vasta 1750, kun Lassilan Anttilan poika Heikki Heikinpoika perusti uudisasutuksen. Kiilholma oli autioitunut nälkävuosien jälkeen ja vasta 1726 merikarvialainen Mikko Eliaanpoika (Rosenback-sukua) muutti sinne kruununtorppariksi mutta jo 1742 isäntänä oli Siikaisten Otamon Heikki Heikinpoika.Pomarkusta on julkaistu Sukutilakirjassa 1963 sukutilaviirien haltijoiden taloista isäntäluetteloita, jotka melkein poikkeuksetta ovat hyvin epäluotettavia. Esimerkiksi Mikkolan, joka on osa Markkulaa, joka taas on puolikas kirkonkylän Riuttaa, suku alkaa todellisuudessa vasta 3. mainitusta isännästä lavialaisesta Markku Antinpojasta, jonka 4.4.1687 myönnetty viljelyoikeus esitettiin Ulvilan käräjillä seuraavana vuonna. Myöskin Savosta syntyneen Teinosen ensimmäinen isäntä on vasta edellä mainittu Erkki Laurinpoika vuodesta 1604. Isäntäluettelossa ensimmäisenä mainittu Erkki Juhonpoika viljeli Soinia. Vanhantuunan ja Rajakosken ensimmäisenä isäntänä 1678 mainittu Risto Ollinpoika (tai Olavinpoika) muutti tällöin vasta Otamolta Hyvelän Sepälle ja vasta 1686 Olavi Mörtin kartoittamalle uudistilalle Tuunajärvelle. Vesilahden uudistilan perustajien sukulaisuussuhde Honkakosken kantataloon on myös hyvin löyhä. Vesilahden perustajan Heikki Heikinpojan vaimon täti oli Anttilan emäntänä, mutta on myös pieni mahdollisuus, että Heikki Heikinpojan äiti Karkussa olisikin kotoisin Honkakoskelta. Ylitensiön isäntäluettelo alkaa aivan oikein, mutta neljänneksi isännäksi on laitettu olematon poika Juho Heikinpoika, eikä vävy Juho Matinpoika niinkuin pitäisi. Tietystikään Mikko Juhonpoika, joka oli isäntänä n. vuodesta 1800 ei ole edellisen isännän poika, mutta on kuitenkin Juho Matinpojan tyttärenpoika. Erityismaininnan tarvinnee myös Harjan isäntäluettelo. Harja oli Noormarkun kartanon haltuun joutuneen Längelmäen Riutan tilan ensimmäinen torppa, jonka perustajat tulivat Ala-Honkajoelta, eikä heillä näin ollen ollut mitään sukuyhteyttä Riutan alkuperäiseen sukuun, johon kyllä isäntäluettelon ensimmäinen isäntä Mikko Tuomaanpoika kuuluu. Sen sijaan tähän luetteloon on jo kolmas ja neljäs isäntä otettu kokonaan toisesta talosta, joen vastakkaisella rannalla olevasta Harjusta. Nimikäytäntö on tosin ollut horjuvaa. Alunperin Lassilaan kuuluneesta Harjusta käytettiin useissa lähteissä myös nimeä Harja. Nissin isäntäluettelo voisi alkaa muutaman sukupolven kauempaakin, sillä ensimmäiseksi isännäksi laitettu Niilo Yrjönpoika oli edellisen isännän Reko Heikinpojan vävy. Ainakin Rekon isoisän isä Tuomas Pekapoika oli Nissin isäntänä 1554. Ruojakolaitosta suunniteltaessa 1680-luvulla hankki Lyttylän Juhana Enholm Nissin omistukseensa. Kauan ei aatelisten kiinnostus Pomarkkuun riittänyt, sillä isonvihan jälkeen Nissi oli kahtena kruuuntilana, jota toista hallitsi edelleen alkuperäinen Nissin suku, mutta ei enää lampuoteina vaan kruununtilallisena. Tässä ei tosin liene ollut muuta eroa kuin, että kruununtilallisella oli mahdollisuus perinnöksi ostoon, mikä sitten tapahtuikin jo 1766. Mutta 1800-luvun puolivälissä Alanissin isännäksi tuli vävy Ulvilassa syntynyt Kaarle Fredrik Juhonpoika Vähäsavo. Seuraava isäntä olikin jo Kaarlen toisen vaimon poika, minkä vaimon sukulaisuus Alanissihin oli varsin kaukaista. Sukutilakunniakirjoihin tarvittavia sukuselvityksia ei aikanaan tarkistettu kansallisarkiston toimesta kuten nykyään, mutta myöhemmin tehdyissä kunniakirjojen uusinnoissa ei näitä virheellisiä selvityksiä ole edelleenkään korjattu.Ruotujakolaitos toi pomarkkulaisten kustannattavaksi kolme ruotusotamiestä, jotka kuuluivat Porin Rykmentin Kokemäen eli toisen majurin komppaniaan ja vuosisadan loppupuolella tuli vielä pari reservimiestä lisää.
Vuonna 1802 asukasluku oli vähän yli kuusisataa ja taloja koko Pomarkun saarnahuonekunnan aluella 33, torppia 28 ja muita asumuksia yli kaksikymmentä. Kirkonkylän kaikki talot oli ostettu perinnöksi 1766 ja muut vuosisadan loppuun mennessä. Isojaon seurauksena uudisasutusta syntyi pääasiassa Pomarkun kylään, mistä nämä uudistilat myöhemmin erotettiin omaksi kyläkseen, Uudeksikyläksi.Kirkollisen väestökirjanpidon osalta Pomarkku on Noormarkun ohelle koko Ala-Satakunnan puutteellisin alue (katso Genos 2/1993). Pomarkkulaiset esiintyvät 1700-luvulla ainoastaan Porin maaseurakunnan ensimmäisessä rippikirjassa 1737-1743. Tämän jälkeen alettiin Noormarkussa pitää omia rippikirjoja, vaikka varsinaiseksi kappeliksi Noormarkku, käsittäen myös nykyiset Pomarkun kylät, muodostettiin vasta 1770-luvulla. Sukututkijoiden onneksi Pomarkusta tehtiin saarnahuonekunta, jossa aloitettiin omat rippikirjat 1804 syksyllä. Kaikki Noormarkussa 1700-luvulla pidetyt kirjat tuhoutuivat Noormarkun kirkon palossa 1918. Historiakirjoissa, eli kastettujen, vihittyjen ja haudattujen luetteloissa, pomarkkulaisista on merkintöjä vain Porissa 1666-96 ja puutteellisesti 1720-1745, kunnes myös Pomarkun omat luettelot alkavat 1804.Pomarkun väkiluku kasvoi voimakkaasti 1700-luvun jälkipuoliskolla. Koska tästä kasvusta oli suuri osa sisäänmuuttoa naapuriseurakunnista, niin näiden säilyneet kirkonkirjat ovat mahdollistaneet useiden henkilöiden sukujuurien selvittämisen. Lisäksi alueelta on ollut käytettävissä puhtaaksikirjoitettuja henkikirjoja ja tätä selvitysta varten sarjaa on täydennetty niin, että Pomarkusta ja Lassilasta on kaikki säilyneet henkikirjat kirjoitettu puhtaaksi vuodesta 1699 vuoteen 1784.Tähän luetteloon on kerätty kaikki Pomarkun ensimmäisessä rippikirjassa mainitut ja ainakin syntymävuodella varustetut henkilöt. Nämä henkilöt, yhteensä 986, on aakkostettu ensimmäisen etunimen, patronyymin ja iän mukaan. Etunimien ja patronyymin perässä oleva numerosarja on ko henkilön tässä rippikirjassa mainittu syntymäaika, huolimatta siitä, vaikka se tiedettäisiin virheelliseksi.
Tätä numerosarjaa käytetätään tunnisteena, kun henkilöön viitataan muissa sukujohdoissa. Mahdollinen oikea tai vaihtoehtoinen syntymäaika on kunkin henkilön itsensä kohdalla. Jos sukujohdoissa mainitut henkilöt eivät koettina löydy tästä luettelosta, niin tunniste on suluissa tai se puuttuu, ja tällöin se voi olla peräisin esimerkiksi naapuriseurakunnan rippikirjasta. Vastaavasti syntymäpaikka on ilman sulkuja vain silloin, kun se todella löytyy jostakin kastekirjasta, niinpä useimpien pomarkkulaisten syntymäpaikka on suluissa. Kastepäivää osoittavan luvun jälkeinen ensimmäinen paikanmääre tarkoittaa sitä seurakuntaa, minkä kastekirjassa merkintä on ollut. Toinen paikanmääre on useimmiten kylännimi.Usein käytettyjä lyhenteitä: tn = todennäköisesti; s = sivu; e = entinen.; rk = rippikirja.Useilta henkilöiltä kuitenkin puuttuu syntymäpaikka ja vanhemmat, sillä heidän juuriaan ei ole saatu selville. Joissakin tapauksissa tutkimus on jäänyt pintapuoliseksi, eikä ole siksi tuottanut tulosta, mutta myös monet näistä ovat syntyneet juuri Noormarkussa tai Pomarkussa, jossa ei aina henkikirjoistakaan saa minkäänlaista luotettavuutta.Erityisesti haluan kiittää sukututkija Matti Haapasaloa monipuolisesta tuesta, lähdemateriaalista ja myös useista pomarkkulaisten sukujohdoista.Turussa kesäkuussa 1995, korjattu ja täydennetty huhtikuussa 1999Raimo E. Harju
