Kysymystori

JÄTÄTHÄN PALAUTTEESSI KYSYMYSTORIN SIJAAN SÄHKÖISEEN PALAUTEPALVELUUMME. LÖYDÄT PALAUTEPALVELUN TÄSTÄ LINKISTÄ. SÄHKÖINEN PALAUTEPALVELU (linkki avautuu uuteen ikkunaan)

Kysymystorille voit jättää Pomarkun kuntaa koskevia kysymyksiä.

Sivulla olevat linkit aukeavat uuteen ikkunaan.

Kunnan vastuuhenkilöt vastaavat asiallisiin kysymyksiin parhaansa mukaan. Voit myös löytää vastauksen jo aiemmin julkaistujen joukosta. Nopeimmin vastauksen saat ottamalla yhteyttä suoriin, yhteystiedoista aloittain löytyviin puhelinnumeroihin tai sähköpostiosoitteisiin.

 

Tämä kysymystori ei ole tarkoitettu asioiden vireille saattamiseen. Kysymystoria ei voi käyttää esimerkiksi oikaisuvaatimuksen, valitusosoituksen, laissa tai asetuksessa mainitun huomautuksen tai muistutuksen tekemiseen.
Toivomme, että palstan kysymykset ovat sellaisia, jotka kiinnostavat mahdollisimman montaa Kysymystorin lukijaa. Jos haluat, ettei kysymystäsi julkaista, voit lähettää kysymyksesi yleisellä palautelomakkeella.
Katso jo kysytyt kysymykset ja vastaukset aihealueittain

 

Koulut ja päivähoito
Asuminen ja rakentaminen
Vapaa-aika ja liikunta
Kulttuuri ja kirjasto
muut (mm.hallinto)


***

Koulut ja päivähoito

 

Kysyjä 8.4.2019 Haluaisin kehua koulutakseja että toimittavat lapset perille jopa tällaisena päivänä kun tiet ovat lumesta tukossa!

 

*** 

 

Kysyjä 4.2.2019 Siis vanhempainyhdistyksen HALLITUKSEN kokoonpano löytyy nyt. Entä mikä on vanhempainyhdistyksen vahvuus? Kuuluvatko siihen kaikki vanhemmat vai joku kiintiö per luokka tms.?
Vastaaja rehtori Jori Lilja 4.2.2019 Pyydämme  kääntymään asiassa vanhempainyhdistyksen puoleen.
Vastaaja toimistotyöntekijä Pirjo Schulze 7.2.2019: Vanhempainyhdistys ei ole kunnan toimintaa. Yhdistyksen asioista vastaa vanhempainyhdistyksen hallitus.

 

*** 

 

Kysyjä 30.1.2019 Mikä on kirkonkylän koulun vanhempainyhdistyksen kokoonpano 2018-2019?

 

Vastaaja rehtori Jori Lilja 30.1.2019 Kokoonpano löytyy koulun kotisivuilta. Tiedot on päivitetty. Vanhempainyhdistys

***      

 

Kysyjä 24.12.2018 Mistä löytyy koulumatkatuki kaavake ja milloin palautus?
Vastaaja: toimistotyöntekijä Pirjo Schulze 2.1.2019 Pomarkun kunta korvaa pomarkkulaisten toisen asteen ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden koulumatkojen KELA-omavastuun syyslukukaudelta 2018. Korvaushakemus löytyy kotisivulta  ja kunnanviraston neuvonnasta. Hakuohjeet löytyvät lomakkeesta. Matkakorvaukset tulee hakea 4.1.2019 mennessä. Hakemukset liitteineen toimitetaan Pomarkun kunnan kirjaamoon, osoite Pomarkun kunta, Vanhatie 14 29630 Pomarkku tai skannattuina liitteineen sähköpostilla kirjaamo(at)pomarkku.fi.

 

***      

 

Kysyjä 1.12.2018 Koulukyyteistä vielä. Lasten juttuja kuunnellessa herää kysymys pystyvätkö kuljettajat valvomaan, että lapset käyttävät turvavöitä. Ymmärrän hyvin jos ei, heidän tehtävänsä on kuljettaa lapsia ja autoa turvallisesti koko ajan tarkkaillen liikennettä, hirviä ym. Eikä vilkuilla taakse. Ehkä voisi olla joku tekninen ratkaisu tähän?
Vastaaja: sivistysjohtaja Laura Leppämäki 3.12.2018 Koulukuljetuksen lähtiessä kuljettaja varmistaa, että turvavyöt ovat käytössä ja oikein asennettuna. Tämän jälkeen kuljettajalla ei ole mahdollista puuttua tilanteeseen, koska kuljettaja keskittyy turvalliseen ajamiseen. Asiassa auttaa, että myös kodit korostavat oppilaille turvavöiden käytön tarpeellisuutta. Poikkeustapauksissa on käytössä myös teknisiä ratkaisuja.

 

***  

 

Kysyjä: Huolestunut 21.11.2018 Miksi kaikissa koulutakseissa ei ole koulukuljetuksesta kertovaa merkkiä? Miksi joku taksi jättää oppilaat pysäkille, osa koulun pihaan?
En löytänyt vastauksia koulukuljetusoppaasta.
Vastaaja: sivistysjohtaja Laura Leppämäki 22.11.2018 Ohjeistamme koulukuljetukset käyttämään koulukuljetusmerkkiä, jos sen käytössä on nyt mahdollisia havaittuja puutteita. Koulukuljetuksissa kuljetetaan eri-ikäisiä lapsia ja nuoria. Koulukuljetuksen on mahdollista jättää oppilaita YK/LK pysäkille ison tien varrelle ja jatkaa siitä viemään pienempiä lapsia alakoululle tai esikouluun. Tämä lyhentää kuljetuksiin käytettävää aikaa, mikä on tärkeää, koska reitit ovat pitkiä.

 

***     

 

Kysyjä 7.11.2018 Kun Pomarkussa liikkuu huhu,että varhaiskasvatuksessa on huono työilmapiiri.Miten asia saadaan selvitettyä avoimesti? Moniko meistä vanhemmista kokee niin ja onko muut huomanneet että ilmapiiri vaikuttaa lapsiin, etteivät tahdo hoitoon?
Vastaaja: sivistysjohtaja Laura Leppämäki 8.11.2018 Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely tehdään vuosittain ja käsitellään kasvatus- ja opetuslautakunnassa. Vuoden 2017 kysely käsiteltiin 28.6.2018 § 57. Ohessa linkki kyselyyn
:http://www.pomarkku.fi/djulkaisu/kokous/2018415-7-1.PDF
Kysely kohdistetaan kaikille varhaiskasvatuksen palveluita käyttäville. Palaute on ollut erittäin myönteistä. Kerättyjen tietojen mukaan esitetty huhu ei saa vahvistusta.Toteutamme taas uuden kyselyn ja toivomme saavamme runsaasti osallistujia mukaan kyselyyn kehittämään pomarkkulaista varhaiskasvatusta yhdessä kunnan toimijoiden kanssa.

 

***

 

Kysyjä 13.8.2018 Mistä näkee koulun ruokalistan,näkeekö muualta kuin koulusta?
Vastaaja: toimistosihteeri Heidi Särkipaju 13.8.2018. Koulujen ruokalistat löytyvät osoitteesta https://peda.net/pomarkku/koulujen-ruokalista. Uudet ruokalistat päivitetään sivuille mahdollisimman pian. Tämän viikon osalta löydät ruokalistan täältä sekä kunnan Facebook seinältä.

 

***

Kysyjä: Koululaisista huolissaan 20.1.2017 Voisiko lukion/yläasteen henkilökunta ohjata koulun kuntosalilla iltapäivisin koulun aikana käyvät koulun ulkopuoliset ihmiset monitoimihallin kuntosalille tai tulemaan koulun salille myöhemmin, koulujen päättymisen jälkeen, kuten ennen oli?  Miksi samaiset koulun ulkopuoliset ihmiset saavat avaimen kanssa käyttää koulun kuntosalin pääty- / palo-ovea salille kulkemiseen, mikä ei ole yleisessä käytössä muutenkaan?

 

Vastaaja: sivistysjohtaja Jussi Heervä 23.1.2017 Koulun kuntosalin käyttö on yksiselitteisesti kielletty ulkopuolisilta koulun työaikoina. Syynä on ensisijaisesti oppilasturvallisuus, josta koulu ei voi tinkiä. Poikkeuksena oli taannoin eläkeläisten liikuntaryhmä, joka piti sijoittaa kouluajalle vetäjän tiukan aikataulun takia, ja jonka säännöistä oli erikseen määrätty.
Ongelma on se, että käyttäjät omien kiireidensä takia eivät aina tule noudattaneeksi kieltoa, ja koulun henkilökunta ei ehdi vahtia jokaista takaovea koko ajan. Laitamme paikalle jälleen muistutuksen asiasta.

 

***

 

Kysyjä: Huolestunut esittää epäilyksen koulukuljetusten epäasiallisesta hoidosta. Kyseessä on tieto grillivierailusta tai vastaavasta poikkeamasta.
Vastaaja: sivistysjohtaja Jussi Heervä 20.11.2015 Yksittäisten koulukuljetusten, autoilijoiden tai oppilaiden asioita ei käsitellä julkisesti kunnan kysymystorilla. Tähän nimenomaiseen tapaukseen voi kuitenkin todeta sen verran, että asia koskee ensisijaisesti kuljetuksissa olevien oppilaiden huoltajia. Mikäli kuljetukset tai muu kunnan toiminta herättää perusteltuja kysymyksiä, on syytä ottaa yhteyttä asiasta vastaavaan henkilöön. Koulukuljetuksista vastaava henkilö on sivistysjohtaja Jussi Heervä, 044 – 0940 792 tai jussi.heervapomarkku.fi.

 

***

 

 

Kysyjä: Minna 27.02.2015 Tarjoaako Pomarkku lapselle päivähoitoa klo 9-18 välisen ajan, vai onnistuuko päivähoidon järjestäminen esimerkiksi toisessa kunnassa?

 

Vastaaja: varhaiskasvatusjohtaja Heidi Heino 03.03.2015 Lain mukaan kunnan tulee järjestää päivähoito perheen tarpeen mukaisesti. Pomarkussa ei ole erillistä ilta- tai vuorohoitoyksikköä, joten klo 6-17 ”ulkopuolelle” sijoittuva päivähoito järjestetään aina tapauskohtaisesti perheen kanssa neuvotellen ja lapsen etua ajatellen. Myös ostopalveluna toisesta kunnasta voidaan tällainen päivähoito tarpeen niin vaatiessa järjestää.

 

***

 

Kysyjä: Lapsen silmin 25.8.2014 Miksi Koulutien varrella iltapäiväkerhon tilojen pihassa pidetään tupakkakoppia edelleen? Todella ruma ja tarpeeton rakennelma.
Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä 26.8.2014 Tupakka-asia on kyllä tiedossa, ja koppi ympäristöineen ei todellakaan ole pihan kaunistus. Poistamista on aika ajoin harkittukin. Kun nuokkarilla on yksi valvoja, ei tämä pysty kunnolla kontrolloimaan pihaa, ja tässä on tulos. Ongelma on siinä, että osa nuorista tupakoi, oli pihalla tupakkapaikka tai ei. Tällä tavalla tupakoinnin jätökset pysyvät edes jotenkin aisoissa, muutenhan niitä olisi joka puolella. Tupakkajengin savustaminen kauemmas siirtäisi roskat uuteen ”tupakkapaikkaan”, jossa ne taas olisivat jonkun kiusana. Hyvää ratkaisua ei siis ole helppo keksiä, mutta rakentavat ehdotukset otetaan mieluusti harkintaan. Siisti piha on kaikkien ilo, myös niiden tupakoitsijoiden – kunhan vain ymmärtäisivät sen itsekin…

 

***

 

Kysyjä: Lenkkeilijä 7.5.2014 Eikös ylä-asteen oppilaat voisi siivota koululta lähteviä tiensivuja? On muuten aivan törkeessä siivossa!
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 8.5.2014 Yhteiskoulu-lukion ja ala-asteen oppilaat siivoavat perinteisesti koulujen lähiympäristöt ja tienvarret toukokuun viimeisellä viikolla.

 

***

Kysyjä: Käynyt mutta unohtanut 27.1.2014 Ketkä ovat toimineet Honkakosken koulussa opettajina?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 27.1.2014 Kirjastostamme löytyy Lasse Viitasen kirjoittama kirja Ei oppi ojaan kaada…Pomarkun koululaitoksen vaiheet 1889 – 1989. Kyseisestä teoksesta löytyy paljon historiaa.

***

 

Kysyjä: Sivusta ihmettelijä 27.8.2013 vuorohoidon järjestäminen Pomarkussa  Varhaiskasvattaja on aiemmin kommentoinut kunnan panostavan vauvarahan sijaan monipuoliseen, lapsiperheiden tarpeita huomioivaan varhaiskasvatukseen. Miksi kunta ei siis järjestä lasten vuorohoitoa esim.siilissä?Pomarkussakin taitaa vuorotöitä tekeviä vanhempia olla useampia.
Vastaaja: varhaiskasvatusjohtaja Heidi Heino 4.9.2013 Pomarkussa tarjotaan lapsiperheille monipuolista ja hyvinkin joustavaa varhaiskasvatusta, kunkin perheen yksilölliset tarpeet huomioiden. Vuorohoidon tarvitsijoita ei ole varhaiskasvatusjohtajan tiedossa niin montaa, että nykyresurssein olisi mahdollista perustaa ympärivuorokautista päivähoitoa tarjoavaa yksikköä ilman, että jostain muusta pitäisi tinkiä. Vuorotyötä tekevien vanhempien kanssa on yhdessä pohtien ratkaistu kunkin perheen lastenhoitojärjestelyt lapsen etua ajatellen parhaalla mahdollisella tavalla. Tarvittaessa vuorohoitoa on mahdollista ostaa myös muilta kunnilta. Vuorohoito on kuitenkin lapselle erittäin raskasta ja kuluttavaa, joten ihanteellista lapsen kannalta on, jos vanhemmat pystyvät järjestämään työnsä tai pienen lapsen hoidon jollain muulla tavalla.

 

***

 

Kysyjä: Reiska 15.3.2013 Honkakosken koulun käytöstä Eikö kannattaisi harkita Honkakosken koulua päiväkotikäyttöön? Remontilla toimiva kiinteistö.
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 18.3.2013 Pomarkun kunta on myymässä Honkakosken koulurakennusta (kivikoulu). Toivottavasti kunta saa tehtyä hyvät kaupat vielä tämän kevään aikana.  Koulurakennus on kohtuullisessa kunnossa, mutta päiväkotikäyttöön rakennusta ei ole harkittu.  Päivähoitopalvelujen kysynnästä valtaosa on kirkonkylässä.  Jos kyseinen rakennus olisi kirkonkylässä, nimimerkin idea voisi olla totetutamiskelpoinen.

 

***

Nimimerkit Huolestunut 31.10.2012, sekä Talvi vasta alussa ja taas kolahti 30.10.2012 tiedustelevat, miten kunta valvoo koulukyytien turvallisuutta.

Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä 31.10.2012 Turvallisuudesta kuten muistakin asioista käydään keskusteluja autoilijoiden kanssa. Autoilijat ajavat vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä, joten ajokokemusta heillä varmasti on. Toisaalta suurempi ajomäärä tuo mukanaan myös suuremman määrän mahdollisia riskejä. Lisäksi koulukyytejä ajetaan kelistä riippumatta. Vaikka kahden ammattiautoilijan kolari vaikuttaa hiukan tragikoomiselta sattumalta, niin uskon edelleen, että pomarkkulaisessa koulukyydissä on turvallista matkustaa.

***

 

Kysyjä: Eskarilaisen isä, 2.2.2012 Miten on mahdollista, että päiväkodilla oli tänään aamulla vain kahdeksan astetta lämmintä ja iltapäivälläkin vain 16? Onko Törmälänmäen hakekattilan tehot kenties laskettu hiukan väärin vai onko kyseessä köyhän kunnan lapsienkaraistamisprojekti? Ps.Kysymystori olisi miellyttävämpi lukea, jos uudet kysymykset olisivat ensin.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 6.2.2012 Kesällä 2011 tehdyn kaukolämpöurakan seurauksena tehtiin vanhainkodin öljykeskuksessa kiertovesipumppujen vaihtoja. Yksi pumpuista jäi vajaatehoiseksi ja ongelma realisoituu päiväkodille, joka on ko. linjan viimeinen kiinteistö. Varsinaisen laitoksen tehot riittävät oikein hyvin vielä 30 asteen pakkasellakin. Asia korjaantuu lähipäivinä kun vaihdamme pumpun uuteen, päiväkodilla on nyt väliaikaisesti lisälämmittimiä. Pahoittelemme tapahtunutta. Ps. Kiitos kehittämisehdotuksesta, vaihdamme lähipäivinä kysymystorin järjestystä, terveisin kunnansihteeri.

 

***

 

Kysyjä: Asiaa ihmettelevä, 19.01.2012 Vuosi sitten ihmeteltiin ettei Pomarkku maksa vauvarahaa, asiaa luvattiin silloin pohtia. Onko tänäkin vuonna niin ettei kunta kykene tukemaan lapsiperheitä, vaikka muuten kohistaan kovasta ylijäämästä.
Vastaaja: vs. varhaiskasvatusjohtaja Jaana Tuomela 31.1.2012 Hyvä asiaa ihmettelevä. Joissakin kunnissa on todellakin tapana onnitella kuntalaisia perheenlisäyksestä vauvalahjalla tai mainitsemallasi vauvarahalla. Pomarkussa panostetaan monipuoliseen, lapsiperheiden tarpeita huomioivaan varhaiskasvatukseen. Päiväkoti, kaksi ryhmäperhepäiväkotia sekä reilut 10 perhepäivähoitajaa tarjoavat lapsen kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa kasvatuskumppanuuden hengessä. Onnistunut varhaiskasvatus on jokapäiväisessä arjessa mitä parhainta tukea pomarkkulaisille lapsiperheille. Talvisin terveisin, vs. varhaiskasvatusjohtaja Jaana Tuomela.
Lisäksi vastausta täydensi sivistysjohtaja Jussi Heervä seuraavasti: Kunta tarjoaa maksuttomat kuljetukset esikouluun ja alkuopetukseen lain vaatimuksia kevyemmin perustein. Lisäksi kunta tarjoaa alakouluikäisille säädettyä minimiä enemmän opetusta. Alakouluissa voidaan tarjota monipuolisesti tukea oppilaille, koska koulussa toimii myös erityisopetuksen ryhmiä. Lisäksi kunta tukee 2-asteen opiskelua koulumatkojen, ja omassa lukiossa oppikirjojen osalta.

 

***

 

Kysyjä 11.9.2011: Pomarkkulaiset opiskelijat saavat hakea stipendejä jatko-opintoihin. Pitääkö hakijan olla tällä hetkellä kirjoilla Pomarkussa?

 

Vastaaja sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä 14.9.2011 Rahaston säännöissä mainitaan, että hakijan tulee olla pomarkkulainen. Aikoinaan ei ollut mahdollista siirtää kirjoja muualle opiskelun aikana, joten pykälä on looginen – mutta nyt tilanne on toinen. Tuumasin, että säännöistä olisi voinut ”lukea” asian vapaammin, mutta valitettavasti säännöt ovat yksiselitteisesti tuollaiset. Voisin viedä asian lautakuntaan ja/tai KH:oon, mutta muutos ei ehdi tähän hakuun.

 

 

***

Asuminen ja rakentaminen

***

Kysyjä 30.3.2020 Miksi paloasemaa ja monitoimitaloa siivotaan päivittäin, vaikka kumpikin on kiinni? Eikö olisi tärkeämpää käyttää resursseja esim. Kunnantalon siivoukseen.

Vastaaja vs. kunnanjohtaja 31.3.2020 Kiitos kysymyksestäsi! Monitoimihallilla sekä paloasemalla suoritetaan tällä hetkellä perussiivousta eli perusteellista, normaalia ylläpitosiivousta laajempaa siivousta. Käytössä olevissa tiloissa suoritaan tehostettua siivousta.

 

 

***

 

Kysyjä 12.10.2019 Kenelle kuuluu osuuspankin luona olevien vanhustentalojen vesirännien siivous,on kasvillisuutta täynnä.
Vastaaja rakennustarkastaja/isännöisijä Harri Mäenpää 14.10.2019 Kiitos huomaavaisuudesta, tyhjennetään tämän viikon aikana.

 

***

 

Kysyjä 8.10.2019 Mikä vika on katuvaloissa, päivällä ne kyllä palavat, mutta pimeällä ainakin osa ei toimi. No onneksi jouluvalot palavat …. HUH HUH
Vastaaja tekninen johtaja Jouni Koskinen 8.10.2019 Katulamppuja on helpompi vaihtaa päivällä kuin yöllä. Tämän vuoksi lamppujen vaihtopäivinä katuvalot paloivat päivisin (su-ma).
Osa korjauksista vaatii sähkötöitä joten valoissa saattaa olla lyhytaikaisia häiriöitä myös yöaikaan.

 

***

 

Kysyjä 1.6.2019 Ihmetellyt monesti onko Salen pihalla olevat paperikeräys astiat ainoat Pomarkussa? Nämä kyseiset ovat lähes aina täynnä. Kuinkahan usein niitä tyhjätään? ja kuka niistä huolehtii?
Vastaaja tekninen johtaja Jouni Koskinen 4.6.2019, Pomarkussa on useita paperinkeräysastioita mm. vanhainkodilla, yläasteella, ala-asteella, Tuunajärvellä ja Honkakoskella. Sale on keskeisellä paikalla joten sen astiat täyttyvät nopeimmin. Paperinkeräys Oy sekä Veikko Lehti huolehtii astioiden tyhjentämisestä

 

***

 

Kysyjä 28.5.2019 Kysyi hakemastaan kuusiaidan kaatoluvasta sekä betoniaidan korottamiseen liittyvästä lupaprosessista.
Vastaaja rakennustarkastaja Harri Mäenpää 4.6.2019 . Kiitos kysymyksestä. Lupa on haettu ilmeisesti Porin kaupungin alueelle. Näin ollen Pomarkun kunta ei voi ottaa kantaa lupaprosessiin.

 

***    

 

Kysyjä 20.4.2019  Kenelle kuuluu kylänraitin tienpenkkojen siistiminen? Esim Salen kohdalla, hautausmaan kohdalla, Pomeranssin kohdalla, Hakalinnan raitilla on nurmikkoa rullalla. Tosi isoja multakasoja. Joskus on nähnyt kun nurmikonleikkaja on ensimmäinen joka alueille jotakin tekee. Nämä kasat eivät nyt hoidu ruohonleikkurilla. Ehkä kuuluisi auraajalle? väliaikaisen sillan pielessä on nurmikolla valtava kasa kiviä, nekin ilmestyneet talven aikana. Lisäksi pitkin kylää on myrskyn irrottamia männynoksia. Pientä kevätsiivousta kaivattaneen. Liekö myös auraajan aikaansaannoksia pystyssä olevat naulat kevyenliikenteen sillalla. Samoin metallinen osa sillan penkin puoleisessa päässä on notkolla ja todella vaarallinen mm pyöräilijöille.
Vastaaja rakennustarkastaja Harri Mäenpää 24.4.2019 Kiitos viestistä. Asiat hoidettaneen ensi viikon aikana.
Kysyjä 24.4.2019 Kiitos Harri Mäenpää vastauksesta ja lupauksesta hoitaa siivousasiat kuntoon ensi viikolla.
Mutta olisiko silti mahdollista poistaa ne naulat siitä kevyenliikenteen sillan kannesta jo tällä viikolla. Siinä on nimittäin sattunut aika monta ikävää juttua. Ettei nyt enää kukaan siinä teloisi itseään.
Vastaaja rakennustarkastaja Harri Mäenpää 25.4.2019 Pyrimme hoitamaan asian ensi viikon alussa.
Kysyjä 25.4.2019 Saako yksittäinen kuntalainen tai joku yhdistys jäsenillään poistaa nuo naulat,jotka ovat kierussa tai pystyssä? Niitä vaarallisia on siellä noin 15 kpl.
Vastaaja rakennustarkastaja Harri Mäenpää 26.4.2019 Asia on hoidettu tänään.

 

 

***

 

Kysyjä loppukestästä 2018 tiedusteli erääseen rakennuslupaan liittyvistä luvista sekä mahdollisesta ennakkotapauksesta.
Vastaaja rakennustarkastaja Harri Mäenpää 2.11.2018 Asia on ollut käsiteltävänä teknisen lautakunnan kokouksessa, jossa se on päätetty. Jokainen asia käsitellään aina tapauskohtaisesti. Lisätietoja rakennuslupia koskevissa asioissa antaa Harri Mäenpää 040 5408246/ harri.maenpaa(at)pomarkku.fi

 

***

 

Kysyjä: 2.5.2018 Voisiko kunta rakennuttaa rappuset Kiilholmantien alikulusta siihen, kun noustaan pikatielle? Bussipysäkit ovat lähellä siitä noustessa ja siitä olisi helpompi mennä bussille saati seo huoltoaseman kautta, mistä ei ole edes jalkakäytävää vaan kuljet kapealla tiellä autojen seassa. Nousu pikatielle on mutainen ja jyrkkä ja siksi aina liukas. Siihen olisi helppoa tehdä lankuista raput ja niihin kaide kulkua varten. Samoin olisi helpompaa Opintieltä nousta pikatien reunaan pysäkille. Siinä on kyllä nyt soraa helpottamaan kulkua. Tässä reuna onkin hieman loivempi mitä Kiilholmantien reunassa. Tällainen olisi pitänyt huomioida kuntoon jo silloin kun bussit lopettivat liikennöinnin kyläraitilla. Mutta vieläkään ei ole myöhäistä asialle tehdä jotain. Samalla voisi teettää katokset näihin seon-risteyksessä oleville pysäkeille. Kiitos!
Vastaaja: tekninen johtaja Jouni Koskinen 3.5.2018 Kiitos palautteesta. Välitän tiedon oikeaan paikkaa eli Ely-keskukselle joka vastaa pysäkeistä, katoksista ja nyt vireillä olevasta siltahankkeesta, jonka vuoksi bussit eivät kulje kylän läpi Vanhaatietä. Sillan rakentamisaikataulu on alustavasti 2019-2020.

 

***

 

Kysyjä: Hei haloo kyseleepi 19.5.2016 Hei, kertoisiko joku, kenen ”omistamaa” aluetta on kävelysillan pohjoispuoli/jokiranta yläjuoksulle päin. Mikäli halutaan asettua vaikkapa esittelemään jotain/myyntiaikeissa sillanpieleen, niin kuka antaa luvan/tarvitaanko lupaa? Kukkatarhaa hoitava naishenkilö tuntuu hallitsevan maisemaa, mutta onko hänellä siihen oikeus?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 23.5.2016 Kunnan maa-alueiden vuokrauksesta ja käyttöoikeudesta päättää tekninen lautakunta ja kunnanrakennusmestari (Jouni Koskinen 040 564 9607), johon voi olla asiassa yhteydessä.

 

***

 

Kysyjä: kysyvä 18.4.2016 Tuleeko kunnalle laskua sillan korjaamisesta?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 18.4.216 Vanhatien ja myös kivisillan kunnossapidosta vastaa Ely-keskus.  Jos siltaa korjataan, kustannuksista vastaa Ely-keskus.

 

***

 

Kysyjä:  Aluejako 16.4.2016 Onko Pomarkusta olemassa aluejakokarttaa (katso https://www.stat.fi/tup/karttaaineistot/osaalueet.html), josta näkyisi Pomarkun jakautuminen suur-, tilasto- ja pienalueisiin? Onko kunnalla käytössään tietoja näiden alueiden väkiluvuista? Voisiko kartan ja väkiluvut lisätä kunnan nettisivuille, jos sellaiset tiedot teiltä löytyy?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 18.4.2016 Tilastokeskus myy kunnille kyseisiä palveluita maksullisina.  Pomarkku on jaettu Kirkonkylän, Honkakosken ja Tuunajärven alueisiin.   Kunta ei kyseisiä tietoja ole ostanut, koska osa-aluekohtaisiin tarkasteluihin palveluja järjestettäessä ei ole ollut tarvetta.

 

***

 

Kysyjä: Vastinetta verorahoille 16.1.2016 Kiilholmantien kunto on välttävä ja etenkin yhden siltarummun kohdalla on iso painauma. Kunta paikkaa kuoppia useamman kerran vuodessa, joista ei ole kuin väliaikainen apu. Jos auto hajoaa kyseisellä tiellä kuopasta johtuen, korvaako kunta? Ajonopeutta on jo laskettu reilusti, mutta silti auto joutuu koville.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 18.1.2016 Kunnan mahdollisuudet ovat rajalliset Kiilholmantien kuntoon saattamiseksi. Tie on valtion omistama ja valtion hoidossa. Tiemestari Pekka Hautaviitaan 0400 124791 olemme olleet usein yhteydessä ja kerrottu samanlaisia terveisiä kun nyt kerrot.

 

***

 

Kysyjä: Ruohonleikkaaja 17.9.2015 Lainaako/vuokraako kunta päältäajettavaa ruohonleikkuria?
Vastaaja: Kunnanjohtaja Eero Mattsson 17.9.2015 Ei lainaa.  Asiaa voi kysyä esim. paikallisilta kiinteistönhoitoyrityksiltä.

 

***

 

Kysyjä: Kuntalainen 4.9.2015 Viime syksynä kun uutta monitoimihallia alettiin rakentamaan, kuljetettiin isot määrät savea mm. 2 km Lavian suuntaan ja siitä oikealla n. 200 metriä lähelle sitä puusiltaa. Kenen omistamalle maalle savi ajettiin? Oliko maanomistajan lupa ? Kiitos.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 7.9.2015 Pomarkun kunta on tehnyt hallin rakentamisesta urakkasopimuksen MVR yhtymän kanssa. Urakka on ns. avaimet käteen eli urakoitsija on vastannut kaikesta. Näin ollen myös urakoitsija on tehnyt aliurakoita ja sopimuksia omien sopimuskumppaneiden kanssa. Pomarkun kunta kehottaa olemaan yhteydessä MVR yhtymään jolta voitte suoraan tiedustella kenen maalle kyseisiä maa-aineksia on viety.

 

***

 

Kysyjä: Asuinalueet viihtyisiksi 10.4.2015 Onko Pomarkussa julkisivulautakunta tai jokin muu elin, jolle tuollaiset ympäristön siisteysasiat kuuluvat? Uusilemmenkuja/Koulutien risteykseen rajoittuvalla tontilla on lahonneita rakennelmia ja zen lisäksi itse rakennus (kaiketi ihan asuttu) on asuinkelvottoman näköinen katolta roikkuvine pressuineen ja lautoineen.Myös Koulutien ja Matinpolun risteyksessä on siivottomassa kunnossa oleva kiinteistö. On kaikenlaista romua takapiha täynnä. Molemmat kohteet ovat olleet jo pitkään tällaisessa kunnossa. Ainakin Porissa parhaillaan kierrellään viranomaisten toimesta asuinalueita katsastamassa tonttien kuntoa. Meillä myös?
Vastaaja: ympäristövalvontapäällikkö Riikka Jokiainen 15.4.2015 Rakennetun ympäristön siisteyttä valvovat sekä rakennustarkastaja että ympäristötoimi. Pääosin valvontaa tehdään ilmoitusten perusteella, mutta myös laajempia tarkastuskierroksia on tehty. Ehkäpä tänä kesänä on taas tarvetta yleiselle tarkastuskierrokselle, josta tullaan sitten ilmoittamaan etukäteen kunnan internet-sivulla.

 

***

 

Kysyjä: Siistimies naapurissa 9.4.2015 Kenen vastuulla on siivous?Monitoimihallityömaalta on tuulen mukana kulkeutunut paljon roskaa mm. isoja levyn kappaleita tien yli ja vielä kevyenliikenteenväylänkin yli päätyen ojaan Hakalinnan suoralla.Ympäristö on todella sottainen.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 13.4.2015 Rakennustyömaasta ja sen siisteydestä vastaa pääurakoitsia MVR-yhtymä Oy.Vastaava mestari työmaalla on Aatos Kiviniemi.

 

***

 

Kysyjä: Lakeja noudattava 17.2.2015 Mihin voi ilmoittaa asukkaasta, joka ei noudata jätelakia eli hänellä ei ole omaa roskalaatikkoa pihassa?? Roskat kuskataan toisten laatikkoon!!
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 19.2.2015 Ympäristösihteeri Riikka Jokiaiselle voi tehdä ilmoituksen (gsm 044 701 9276).

 

***

 

Kysyjä: Maalle muuttaja 11.10.2014 Mitä saan rakentaa ilman lupaa ja mihin riittää toimenpidelupa tai pelkkä ilmoitus? Luoteisväylä-lehdessä oli taannoin juttu puuhun rakennetusta kesämökkimajasta/lisähuoneesta. Olen maalle muuttajana kiinnostunut sellaisen rakentamisesta. Tiedän, että kunnissa sovelletaan lupa-asioissa maankäyttö- ja rakennuslakia, mutta siinä on todennäköisesti harkinnanvaraa kun on kysymys pienehköistä rakennelmista. Mutta millainen rakennelma on pienehkö, missä rajat?Olisi asiallista saada tähän vastaus. Ehkä jutun julkaissut lehtikin voisi pyynnöstä asiaa selvittää. Aika moni kuitenkin on ihmetellyt  asiaa.
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 14.10.2014 Rakentamiseen liittyvät kysymykset voi kysyä rakennustarkastaja Miika Pennaselta keskiviikkoisin ja torstaisin puh. 040 540 8246 tai miika.pennanen(at)pomarkku.fi

 

***

Kysyjä: Puistoa kaipaava 14.4.2014 Koska kunta satsaa leikkipuistoon Purolehto/Katajamäki alueelle?

 

Vastaaja: kunnan rakennusmestari Jouni Koskinen 14.4.2014 Purolehdon alueelle on kaavoitettu leikkipuistoksi pieni alue. Puiston rakentamisajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon. Purolehdon alueella on kunnalla 30 omakotitonttia joista 4 on rakentunut valmiiksi ja 2 on rakenteilla. Kunta on viime vuosina panostanut lähinnä päiväkodin ja paloaseman leikkipuistoihin sekä antanut rahallista avustusta asemamäen yksityiselle leikkipuistolle. Seuraava panostus tulisi olla juuri mainitsemasi Purolehdon leikkipuisto, toivottavasti siihen saadaan rahoitus lähivuosina.

 

***

 

Kysyjä: Raitin kulkija 15.2.2014 Pomarkun kylänraitilla on menneen syksyn aikana tehty mittavia uudistuksia, mm. katuvalaistuksen suhteen. Kiitos siitä! Kylänraitilta puuttuvat kuitenkin OP:n pihaa lukuunottamatta kokonaan roskakorit, ja tämä valitettavasti näkyy katukuvassa. Voisiko näitä laittaa hankintalistalle?
Vastaaja: kunnan rakennusmestari Jouni Koskinen 17.2.2014 Olet oikeassa roskakorien suhteen. Niitä on liian vähän, laitetaan hankintalistalle muutama kevään asennuksia varten.

 

***

 

Kysyjä: Valokuidun ottanut, tietämätön 12.11.2013 Keneltä laajakaista palveluja voi nyt tilata, kun valokuituverkko saadaan myös Pormarkkuun? Pohjois-Satakunnan seutuverkkojen sivuilta ei ainakaan löyty palvelujen tarjoajien yhteystietoja ja hintoja, onko kunnalla tiedossa?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 12.11.2013 Kuntien verkkoyhtiö PSSV Oy neuvottelee parhaillaan eri operaattoreiden kanssa palveluiden saamisesta rakennettavaan valokuituverkkoon.  Valokuituverkosta tulee ns. avoin verkko eli siihen pyritään saamaan mahdollisimman monta palveluntuottajaa. Tavoitteena on että useat operaattorit kilpailevat keskenään asiakkaista sekä hinnoilla että palveluiden laadulla ja monipuolisuudella.  Ja että asiakas hyötyy tästä kilpailutilanteesta. Toteutus muistuttaa paljon Suupohjan Seutuverkon mallia (www.suupohjanseutuverkko.fi), jossa operaattoreita on 6 kpl.

 

***

 

Kysyjä: Kiinnostunut 27.3.2013 Milloin alkaa Pomarkussa laajakaistaveron rakentaminen?

 

Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 27.3.2013 Tämän hetkisen tiedon mukaan rakentaminen Pomarkussa voisi alkaa kesän jälkeen/alkusyksystä.  Esisuunnittelu on tehty ja varsinainen suunnittelu sekä urakoitsijoiden valinta ovat edessä.  Pomarkussa valokaapelia vedetään lähes 200km, joten työtä riittää.  Missä osassa Pomarkkua työt ensin alkavat, on vielä ratkaisematta.  Lisätietoja saa hankkeen verkkosivuilta www.pssv.fi tai allekirjoittaneelta.

 

 

***

 

Kysyjä: Köyhä ilman roskista, 22.3.2013 Onko Pomarkussa lainkaan paikkaa mihkä voi viedä talousjätteet? Muita keräyspisteitä on kyllä Honkakoskea myöden mutta talousjäte paikkaa ei ole löytynyt.
Vastaaja: Riikka Jokiainen ympäristövalvontapäällikkö 25.3.2013 Arvoisa kysyjä, Pomarkussa kuten ei muissakaan kunnissa ole talousjätteille yleistä keräyspistettä, koska jätelain 28 §:n mukaan jätteen haltijan on järjestettävä jätehuolto. Käytännössä jätehuollon järjestäminen hoituu tekemällä jätteenkuljetussopimus jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Voit myös sopia naapurin kanssa yhteisen jäteastian käytöstä, jolloin vain toisella tulee olla jätteenkuljetussopimus. Yhteisen jäteastian käytöstä tulee ilmoittaa kunnan ympäristötoimelle (ilmoituskaavake löytyy mm. ympäristötoimen internet-sivulta).

 

***

 

Kysyjä: Huolestunut lasten puolesta, 15.10.2012 Koskahan Tervalammintielle puron ylityskohtaan saadaan kaiteet suojaamaan koululaisten ja lasten liikkumista?
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 19.10.2012 Tämän hetken suunnitelmissa ei ole asentaa kaiteita kyseiseen paikkaan.

 

***

 

Kysyjä: Utelias, 14.6.2011 Mistä löytää hinnat pomarkun vuokra-asunnoista? Vai vaikuttaako naamataulu?
Vastaaja: isännöitsijä Miika Pennanen 15.6.2011 Pomarkun kunnan vapaista vuokra-asunnoista ja niiden hinnoista saa tiedon kysymällä asiasta isännöitsijältä. Vuokrahinnat ovat yhtiöiden osalta päätetty hallituksessa ja kunnan kohteissa kunnanhallituksessa.

 

***

 

Kysyjä: Kävelijä, 3.5.2011 Hienoa että kunta työllistää nuoria kesätöihin, mutta mielestäni heitä pitäisi opastaa ja neuvoa miten esim. viheralueelta ensin kerätään paperi ja muut roskat ja vasta sitten leikataan nurmikko ja siistitään puitten ympärykset. Eikö kukaan ehdi valvomaan hommia?
Vastaaja: työnjohtaja Miika Pennanen 10.5.2011
Tervehdys kävelijä! Meillä on ollut jo kahtena viime vuonna sellainen tilanne, että kesätyöntekijät eivät leikkaa kuin poikkeustapauksissa nurmikoita ajettavalla leikkurilla. Varsinaisesti kesätyöntekijät käyttävät käsileikkureita ja trimmeriä. Lisäksi heille on annettu jätesäkkejä käyttöön juuri sitä varten, että roskien päältä ajaminen ei ole suotavaa. Mutta kaikkea ei näe leikatessa, joten joskus niitä jää leikkurin alle. Kyllä niitä kerätäänkin koska leikkurissa on hyvin usein roskia säkissä.
Toivoisin kuitenkin, että ne jotka pudottavat roskia väylille keräisivät ne ja laittaisivat itse roskikseen, eivätkä jättäisi niitä kunnan vastuulle. Olemme kuitenkin täällä pitämässä huolta kunnan yhteisistä alueista, ja yritämme jatkossakin huolehtia niistä mahdollisimman hyvin. Mutta kaikkien kohdalla ei voida vaan kulkea vieressä vahtimassa. Lisäksi resursseja on rajallisesti. Kaiken kaikkiaan on hyvä, että asioita kysellään, ja mieluusti asioista voi kysyä suoraan vaikka soittamalla tekniseen toimeen.

 

***

 

Kysyjä: Katuluuta, 16.4.2011 Onko Kirkkohultintie-Rautatiekuja jäänyt harjakoneenkäyttäjältä huomioimatta?
Vastaaja: isännöitsijä Miika Pennanen 18.4.2011 Harjakoneenkäyttäjä on varsinaisesti käynyt kunnassa harjaamassa tielaitoksen teitä ja hänen kanssaan on sovittu muidenkin teiden harjauksesta. Hän tulee kun töiltään ehtii. Muitakin teitä on vielä harjaamatta.

 

***

Kysyjä: Nastakengätkö hommattava, 19.3.2011 Valvooko kunta auraus- ja hiekoitusyrittäjien työskentelyä mitenkään? Kevyenliikenteenväylät ovat todella liukkaita ja hiekoitettu on vain paikoittain.

 

Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 21.3.2011 Kunta ei juurikaan pysty valvomaan Destia Oy:n tai valtion toimintaa. Kevyenliikenteen väylien omistus on valtion ja talvikunnossapito hiekoituksineen on urakoitu Destia Oy:lle, joka taas on aliurakoinut ne eteenpäin. Kunta vastaa kevytväylistä ainoastaan Pitkänkujan uutta väylää sekä kaavateitä. Näitä on pyritty tarpeen mukaan hiekoittamaan, ja meille ei näiden teiden liukkaudesta ole tullut palautetta.

 

***

 

Kysyjä: Halpaa öljyä, 28.2.2011 Koska Pomarkun kunta rupeisi säästämään energiasta. Kun katsoo Honkakosken koulun vanhaa osaa niin näkee miten lämpö pääsee karkuun ja katolla on valtavat jäät. Olisiko siinä pienen säästämisen paikka ja tutkittaisiin lämmön aiheuttaja joka taitaa olla eristämätön lämminvesisäiliö.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 28.2.2011 Otat esille tärkeän asian. Euroja energiasta Pomarkun kunta on säästänyt lähes 800 000 euroa viimeisen kymmenen vuoden aikana kun on siirrytty lämmittämään omia kiinteistöjä pomarkkulaisella puupolttoaineella Lähi-idän öljyn sijasta. Samalla ajanjaksolla Pomarkun hakeosuuskunnalle on kunta tilittänyt lähes saman summan euroja. Honkakosken vanha koulu on ongelmallinen kohde. Sinne on aikanaan 1990-luvulla tehty ratkaisu, jossa vaihtimen sijaan on asennettu kohtuuttoman suuri vesivaraaja puukoulun yläkertaan. Kyseinen yläkerta on aikoinaan tehty kevyin eristein ennen varaajan sijoittamista ja vielä liian pienillä tuuletusväleillä, joka edesauttaa jääpuikkojen syntymisen puukoulun katolle entisestään. Varaaja ja putket ovat pääosin eristetty. Ongelmallista kohteessa on myös se, että yläkerran tiloissa on läpi vuoden toimintaa ja käyttäjät ”tuulettavat” tiloja puukoulun kylmälle vintille. Tämä edesauttaa entisestään jääpuikkojen syntymistä. Ongelmista huolimatta yläkerran käyttöä honkakoskelaisille ei ole haluttu rajoittaa. Honkakosken koulukiinteistöjen osalta on lähivuosien aikana tehtävä suuria päätöksiä. Jos koulu Honkakoskella jatkuu, on myös koulukiinteistöille pakko tehdä peruskorjauksia. Tässä yhteydessä myös koko kiinteistön lämmitysjärjestelmä tulee uusittavaksi.

 

***

 

Kysyjä: On hanget korkeat nietokset, 13.1.2011 Lukion päädyssä on paperinkeräyspaikka.  Isojen säiliöiden eteen on ajettu kaksi pientä laatikkoa eli onko tarkoitus, että säiliöihin ei enää kerätä paperia?  Esteeksi on aurattu myös komea lumivalli.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 1.2.2011 Tarkoitus on, että vanha käytäntö on voimassa. Isoihin säiliöihin kerätään paperit edelleen. Runsas lumentulo tänä talvena on aiheuttanut sen, että lumivalleja on monessa paikassa haittaamassa päivittäisiä toimintoja. Kyseisestä paikasta on lähipäivinä tarkoitus poistaa ylimääräinen lumi, niin että toiminnot jatkuvat normaalisti.

 

***

 

Kysyjä: Valoa pimeyteen, 11.10.2010  Osa katulampuista on pimeänä, koska korjataan?
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 12.10.2010 Syksyn aikana vaihdetaan ja huolletaan katuvalot.

 

***

 

Kysyjä: Pimeyttä ihmettelevä, 28.9.2010 Säästetäänkö Pomarkussa pimentämällä kylä? Vai onko kyseessä tekninen vika?
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 29.9.2010 Kiitos palautteesta. Maanantain ja tiistain välisenä yönä oli katuvalot ja valtatie 23 pimeänä. Syynä tekninen vika sähkölaitoksen ohjauksessa, verkkokäskylaite oli rikki. Yhtiön ilmoituksen mukaan vika on korjattu ja katuvalot toimivat taas normaalisti.

 

***

Vapaa-aika ja liikunta

 

***

Kysyjä 21.4.2021 Hei!Mistäs saisi tietoa mahdollisista venepaikoista Isojärvelle?
Vastaaja hyvinvointikoordinaattori Reijo Peltomaa 22.4.2021 Isojärvellä ei ole virallisia kunnan ylläpitämiä venepaikkoja. Isojärviseuralta voi kysyä mahtuuko vene esim. Kerimannin venerantaan.

***

Kysyjä 13.1.2021 Pomarkussa on hienot ladut hiihtäjille, kiitos tästä. Onko lapsille paikka missä laskea mäkeä?

Vastaaja hyvinvointikoordinaattori Reijo Peltomaa 19.1.2021 Kiitos kysymyksestä ! Lasten mäenlaskupaikat ovat olleet puheena monena ”kunnon” talvena. Asemanmäelle Vesitornimäkeen rakennettiin vuosia sitten talkoilla koroke lasketteluun, mutta se on jo purkukunnossa. Kuntoradalle Käärmemäkeen (suonpuoleiselle rinteelle) on suunnitteilla kuntoportaat ja samaan rinteeseen tulisi myös lapsille paikka mäenlaskuun. Täksi talveksi sitä ei kyllä vielä saada kuntoon ja sopivat luonnonmäet ovat Pomarkussa kiven alla. Pitää siis turvautua vielä naapurikuntien tarjontaan esim. Porin Yyteriin.

***

Kysyjä 23.5.2020 Olisiko mahdollista saada Pomarkun kuntaan kuntoportaat?
Vastaaja hyvinvointikoordinaattori Reijo Peltomaa 26.5.2020 Hei ! Mielenkiintoinen ehdotus – otetaan ehdotus vakavasti ja katsotaan olisiko mahdollista rakentaa jonnekin kuntoportaat mahdollisesti yhdistysten ja seurojen talkootyönä. Valmiit tosin lyhemmät portaat löytyvät kirkonkylän kentän päätykatsomosta, kunhan ne juoksee muutaman kerran ylös ja alas.

***

Kysyjä 4.3.2019 Onko nuorisotalo nykyään miten auki? Vai onko vallan kokonaan suljettu? Aina, kun menisit niin suljettu. Su, ma ja ti on tiedossa.
Vastaaja hyvinvointikoordinaattori Reijo Peltomaa 19.3.2019 Valitettavasti nuorisotalon valvojalla ei ole sijaista. Mikäli valvoja on sairastunut, lomalla tai muuten estynyt tilat on pidettävä kiinni.

***

Kysyjä 24.1.2019 Onko kunnassa liikuntaryhmiä 1-3-vuotiaille lapsille, joissa voisi käydä yhdessä aikuisen kanssa? Entä sitä vanhemmille lapsille? Olisi hienoa, jos tällaisia ryhmiä olisi Monarilla.

 

Yritin etsiä tietoa kunnan Facebook- ja www-sivuilta kaikenikäisten liikuntaryhmistä, mutta en löytänyt mitään tietoja. Entä onko musiikkileikkikoulu-ryhmiä?

 

***

 

Vastaaja hyvinvointikoordinaattori Reijo Peltomaa 25.1.2019 Uusista ryhmätoiveista voi esittää toivomukset suoraan urheiluseuroille ja esim. Petäjäopistolle. Uskon, että sieltä saa vastakaikua,
jos ryhmään löytyy tulijoita. Kunnalla on kyllä tarjota hyvät tilat ryhmäliikuntaan monitoimitalolta, mutta ei taloudellisia- tai henkilöstöresursseja uusien ryhmien perustamiseen. Pomarkun Lapsiperheiden palveluopas

 

***

 

Kysyjä: Kävelijä 28.02.2017 Kuka laittaisi kuntoon kevyenliikenteen väylän pankinpuoleisen alun, siinä kun on iso vesiallas nytkin. Se on turvallisuuskysymys. Toinen hankala paikka on alikulku ns. Pisakan kohdalla urheilukentän puoleisessa päässä, nyt vettä ha jäätä isona altaana, kesällä haisevaa liukasta liejua. Molemmat ongelmat ovat olleet olemassa jo pitkään. Liian pitkään.
Vastaaja: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen 01.03.2017 Pomarkussa kevytväylien ylläpidosta vastaa Ely-keskus joka on urakoinut väylien hoidon yksityiselle toimijalle. Ely-keskuksen yhteyshenkilö on Pekka Hautaviita. Välitän viestin hänelle.

 

***

 

Kysyjä: Patikoija 6.5.2016 Kysytääs vielä kolmas kerta, jos nyt tulisi vastaus. Retkeilyreitti on hyvä asia ja kovassa käytössä. Reitti on kuitenkin täysin hukassa Pitkäniemen kohdalta alueella tehdyn avohakkuun takia! Polku esiin ja merkkaus, kiitos!
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 9.5.2016 Reittiä on hakkuun jäljiltä siivottu Katajamäen laavun suuntaan, mutta Pomarkkuun päin yritetään siivota ensi Perjantaina.Kirkonkylän suuntaan kulku on huomattavasti vähäisempää ja käytännössä työntekijät puuttuvat. Talkoovoimin on pitkokset saatu jotenkin pidettyä kulkukelpoisina. Ps. Ilmoittele, jos olet halukas talkooporukkaan

 

***

 

Kysyjä:Kuntoilija 10.1.2016 Uudelta kuntosalilta puuttuu reisien lähentäjien ja loitontajien treenauslaite!! Saisiko sellaisen, kiitos!
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 11.1.2016 Työryhmä joka päätti mitä laitteita kuntosalille hankitaan poisti listasta kyseisen laitteen tarpeettomana. Otetaan hankinta uuden kerran esille, jos käyttäjiltä tulee palautetta…

 

***

 

Kysyjä: Verkon varassa 18.9.2014 Voisiko kunnan VAPAA-AIKA JA LIIKUNTAPALVELUIDEN väki tehdä jotakin yläasteen liikuntasalin lentopalloverkolle? Olen jo muutaman vuoden käynyt Naisvoimistelijoiden lentopallossa ja joka syksy on sama ongelma. Verkko on huonossa kunnossa ja kiristystalja puuttuu. Kaikki vain puhuvat siitä, että asialla täytyisi tehdä jotakin, mutta kukaan ei toimi. Ärsyttää maksaa jäsenmaksua, kun lentopalloharrastuksen tärkein osa eli verkko roikkuu lattialla. Monitoimihalli ei valmistu muutamaan vuoteen, joten voisitteko tehdä asialla jotakin. Emmekä me suinkaan ole ainoat verkon käyttäjät, sillä myös yläasteella ja lukiossa pelataan liikunnan tunneilla lentopalloa.
Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä 18.9.2014 Verkko on täysin käyttökelpoinen, jos sen ripustaa oikein: Ensin kiinnitetään ikkunan puolelle molemmat narut. Tämän jälkeen kiinnitetään seinän puolelle narulenkki alas ja liina ylärullan kautta kiristysräikkään. Räikällä voi sitten kiristää verkon, jolloin se ei roiku. Tämän jälkeen verkon korkeuden voi säätää liukukiskoilla juuri sopivaksi, kisko liikkuu, kun mustapäinen ruuvi avataan. Aiemmin liinan päässä oli koukku, jonka joku testosteroonia tihkuva (teini)uros tai muu kekseliäs sielu vähän väliä kiristi jumiin. Koukku poistettiin keväällä, joten enää näin ei pitäisi käydä. Toki liina pitää nyt pujottaa räikän koloon. Toinen ongelma on se, että verkko ripustetaan jotenkin muulla tavalla, ja sitten tehdään naruihin liuta solmuja, jolloin narut menevät sen näköisiksi, kun ne nytkin ovat. Toki narut kuluvat käytössäkin. Lopulta verkkoa ei enää saa kiinni oikealla tavalla, ja sitten se roikkuu… Kun jokainen ripustaa verkon oikealla tavalla, se säilyy mahdollisimman pitkään kunnossa. Ilkivaltaa ei koskaan saa kokonaan lopetettua, mutta ainakin kouluaikana verkkoa yritetään suojella ylimääräiseltä kopeloinnilta.

 

***

 

Kysyjä: Tietoa vailla 11.6.2014 Onko Ryhdin uimaranta vielä käytössä ja pitääkö kunta siitä huolta? Onko esim. pohjaa tarkastettu, ettei siellä ole lasinsiruja tai muuta roskaa? Jos uimaranta ei ole enää ihmisten käytössä, niin saako siellä uittaa koiraa?
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 12.6.2014 Eilen rantaa puhdistettiin, ajettiin nurmikko jne. Onhan ranta ihmisille tarkoitettu uimapaikka, vaikka ei virallinen uimaranta. Koirien uittaminen ei uimapaikallakaan ole sallittu, vaikkei Ryhdin rannalla paljon käyttäjiä ole.

 

***

Kysyjä: Kesävesa 17.4.2012 Hei, onko Pomarkusta mahdollisuus vuokrata kanoottia (intiaani) ja järjestetäänkö tänä vuonna melontaretkeä?

 

Vastaaja: vapaa.aikasihteeri Reijo Peltomaa 18.4.2012 Terve Vesa ! On mahdollisuus vuokrata inkkarikanootti. Niitä on kaksi kappaletta. Vuokra on varusteineen 20 € viikonloppu ja arkisin 10 €/ vrk. Kanoottivaraukset voi tehdä minulle. Melontaretki on taas kesäkuussa ennen juhannusta. Tarkemmin reitti ja ajankohta sovitaan eräopas Timo Laineen kanssa lähiaikoina. Kunnan tapahtumakalenteriin tulee lisäinfoa ensi kuun puolella.

 

***

 

Kysyjä: Mihin koiran kanssa uimaan? 16.8.2011 Onko Pomarkussa paikkaa missä saisi luvallisesti käydä uittamassa koiria? Ja miksi ryhdissä on nykyään koirien uittaminen kielletty? Ikinä en ole siellä muita uimareita nähnyt, kun olen koirani kanssa uimassa käynyt…
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 29.8.2011 Hei! Koirien uittaminen on kielletty virallisilla ihmisten käyttöön tarkoitetuilla uimarannoilla, eli Pomarkussa Pikku-Valkjärven ja Kerimannin uimarannat ja Ryhdin sekä Uudenkylän uimapaikat. Muilla rannoilla koiria voi uittaa. Erikseen ei Pomarkussa ole koirille varattu uimapaikkaa, mutta eiköhän niitä löydy muualtakin kuin em. julkisilta uimarannoilta.

 

***

 

Kysyjä:Ihmettelijä, 17.6.2011 Katajamäessä sijaitseva pururata todella surkeassa kunnossa. Eikö pururadan pintaa voi parantaa, puiden juuret tunkee esiin, ja puista oksia karsia??
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 20.6.2011 Hei! On tiedossa, että Katajamäen kuntorata tarvitsisi peruskunnostuksen. Asiassa on kuitenkin monta muttaa: 1. Kuntorata sijaitsee yksityisellä maalla ja kunnalla ei ole lupaa rata-aluetta juuri leventää. 2. Aseman kuntoradan valmistuttua vapaa-aikatoimella ei ole Katajamäelle määrärahoja kuin valaistukseen. 3. Nykyään ei puruakaan saa enää ilmaiseksi ja se on ”kiven alla” eli pinnoituksen parantaminen maksaa tuhansia euroja töineen.

 

***

 

Kysyjä: Hiihtäjä, 8.2.2011 Kuka hoitaa kunnan hiihtoladut?
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 8.2.2011 Hiihtoladuista vastaavat: Tauno Harjunen (Asemanmäen kuntorata), Keijo Kalliomäki (Honkakosken kuntorata ja Ojakorven latuverkko), Jarkko Laitila (Tuunajärven kuntorata ja maastolatu), Pomarkun – Siikaisten Kelkkayhdistys/ Ola Mäensivu (rautatielatu Honkakoski – Torpankorpi, Katajamäen kuntorata ja tielatu, Kirkonkylän koulun latu ”Kivelän pellolla”)

 

***

 

Kysyjä: Purunradan käyttäjä, 7.2.2011 Katajamäessä sijaitsevalla pururadalla on syksystä asti ollut samat katuvalot pimeänä. Meinataankohan asia korjata?
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 8.2.2011 Mikäli kyse on kuntoradan tolppavaloista, niin pyritään korjaamaan mahdollisimman pian. Valot tarkistettiin ja korjattiin loppusyksyllä, mutta vilkaistaan taas rata läpi. P-alueen vieressä olevat katuvalot eivät kuulu vapaa-aikatoimen piiriin, tarkoittaakohan kysyjä niitä?

 

***

 

Kysyjä: Jumppaisin, jos tietäisin milloin ja missä, 20.1.2011 Miltä foorumilta voi lukea urheiluseurojen kevään toiminnasta? Näiden sivujen urheiluseurojen linkki on turha, koska sen sisällön päivittäminen ei näytä olevan kenenkään vastuulla.

 

Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 26.1.2011 Urheiluseurojen sivuja uudistetaan parhaillaan ja samalla sivujen päivitys helpottuu. Tällä hetkellä sivuja pystyy päivittämään ainoastaan kunnan atk-vastaava ja hänellä on muutenkin kädet täynnä työtä. Uudistuksen jälkeen urheiluseurat pystyvät itse päivittämään omia osioitaan. Varmasti uudet sivut saadaan käyttöön helmikuun aikana.

***

 

Kysyjä:Yösähläri, 12.1.2011 Kuka päättää Pomarkun liikuntatilojen vuorojaosta? Miksi naisvoimistelijoilla on vuodesta toiseen vuorot parhaimpaan aikaan? Vuorot voisi ensi syksynä vaikka arpoa!
Vastaaja: vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 17.1.2011 Hei!Vastaan sisäliikuntatilojen vuorojen jaosta. Valitettavasti Pomarkussa ei ole kuin yksi tyydyttävästi sisäpalloiluun soveltuva tila (yläasteen/ lukion sali) ja hakijoita on paljon. Vuoroja jaettaessa ovat olleet etusijalla paikalliset urheiluseurat, tosin vuorot ovat pysyneet lähes samoina vuosia. Naisvoimistelijat tarvitsivat hieman lisäaikaa tiistailta ja näin pelimiessähly siirtyi kyllä turhan myöhäiseen. Siksi pelimieskänkille annettiin lisäksi korvaava vuoro torstailta 17.30 – 19.00. Aiempi vuoro ja päivä ei sopinut kaikille sähläreille, joten pyritään ensi kerralla vuoroja jaettaessa muuttamaan tiistain sählyvuoro alkamaan aiemmin (klo 20.00).
Nimimerkki Palloilija kommentoi keskustelua seuraavasti 31.1.2011: Kommentoisin tiistai-illan salivuoroja. Naisvoimistelijat eivät tarvinneet lisäaikaa vaan naisten lentopallovuoron alkamisaikaa myöhäistettiin käsittääkseni muista syistä. Naisvoimistelijoita edeltävä vuoro oli syynä aikataulu muutokseen.

 

***

 

Kysyjä: Koiran omistaja, 6.10.2010 Olisiko Pomarkkuun mahdollista rakentaa koirapuistoa? Monessa taloudessa on koira/koiria, eikä kaikilla ole mahdollisuutta juoksuttaa koiraansa turvallisesti vapaana pihassa tai metsissä. Koirat kuitenkin tarvitsevat vapaatakin liikuntaa. Siellä olisi myös hyvä meidän koiraihmisten vaihtaa kuulumisia. Miksi kuntoradalla on koirien kanssa ulkoilu kielletty? Tunnolliset koiran ulkoiluttajat ymmärtävät kyllä siivota koiransa jätökset sellaisilta paikoilta pois.

 

Vastaajat: kunnanrakennusmestari Jouni Koskinen ja vapaa-aikasihteeri Reijo Peltomaa 7.10. 2010 Koskinen/ Koirapuiston rakentaminen olisi kaiketi mahdollista jos siihen jostain saisi rahoituksen. Yksi rahoituskanava olisi koiravero. Koiraveroa on Pomarkussakin aikanaan kerätty, mutta tämä aiheutti kuitenkin koirien omistajissa paljon kritiikkiä. Myös veron kerääminen oli kallista, koska piti selvittää, oliko koiraa vai ei, ja oliko se koko vuoden vai ei. Mahdollista rahoitusta tulisi siis etsiä muualta.

Peltomaa/  Tietääkseni kaikilla kuntoradoilla on koirilta pääsy kielletty. Koirien jätökset eivät ole ainoa syy kiellolle. Kyse on myös kuntoilijoiden turvallisuudesta. Koirien lieat aiheuttavat vaaratilanteita, kun osa koirista ryntäilee sinne tänne ohitetettaessa tai kohdatessaan lajitoverinsa. Suurin osa koiraihmisistä ja koirista on varmasti tunnollisia, mutta aina on joukossa myös kiukkuisia koiria ja ilman ”kakkapusseja” kulkevia taluttajia.

***

 

Kulttuuri ja kirjasto

 

***

Kysyjä 2.6.2019: Pomarkun kirjasto sulkee ovensa viideksi viikoksi, miksi? Kesäloma on ainut aika vuodessa, jolloin minulla ja monella muulla on aikaa pistäytyä kirjastossa. Eriarvoistavaa toimintaa! Ei kaikilla ole varaa tilata lehtiä kotiinsa eivätkä kaikkien kesäloma kulu etelän lomakohteissa. Kirjasto kuuluu monen lomasuunnitelmiin, vaan ei Pomarkussa.

 

 

Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Laura Leppämäki 3.6.2019: Kirjastopalvelut ovat  Pomarkun kunnassa kysyttyjä. Vuonna 2019 kunnassa toteutetaan koko henkilöstöä koskeva lomautus, joka kunnanviraston kohdalla on keskitetty kesäaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kunnanvirasto on suljettuna alkaen 24.6.2019. Sulkuaika kestää 5 viikkoa.

 

***

 

Kysyjä: Kulturelli 26.6.2014 Jotakin muutakin voisi kulttuurin saralla Pomarkussa tapahtua kuin ikuinen kirjaston poistokirjamyynti.
Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä 27.6.2014 Kulttuuritoimi kyllä tekee muutakin kuin myy kirjoja – joita itse asiassa myy kirjasto, mutta toki saman henkilön toimesta. Kirjaston kirjoja vaan riittää myytäväksi pitkään, joten ilmoituksia tullee jatkossakin. Laitamme vanhat kirjat mieluummin kiertoon, kuin paperikeräykseen. Kulttuuripuolella toiminnasta tiedotetaan ensisijaisesti kuntatiedotteessa, viraston palvelupisteen ilmoitustaululla ja yleensä myös kunnan FaceBook-sivulla – myös Pomarkun päivän yhteydessä jaetussa tiedotteessa oli mainos matkoista. Ennen kesän matkoja on yleensä myös ilmoitus Luoteisväylässä, jossa kunnan muutkin ilmoitukset julkaistaan. Lisäksi käytetään satunnaisia muita kanavia, esimerkiksi Satakunnan radion menopalstaa.  Lehtiin ei voi laittaa kovin montaa maksullista ilmoitusta, koska ilmoittelubudjetti on rajallinen. Kuluvana kesänä on tarjolla kolme matkaa, Ahvenanmaalle, Uuteenkaupunkiin ja Asuntomessuille. Kunnassa on ohjelmassa loppukesällä Elopelit sekä runo- ja tarinailta. Kotiseutumuseo on avoinna kaksi kertaa viikossa lähes koko kesän ajan. Kovin paljoa muuta ohjelmaa ei kulttuuritoimen resursseilla valitettavasti kyetä tarjoamaan. Hyviä ideoita otetaan toki vastaan.

 

***

 

Kysyjä: Päivi Kari, 17.4.2011 Kansainvälistä museoviikkoa vietetään 16.-22.5.2011.  Onko Pomarkun museoasiassa edistytty?  Pari vuotta on pidetty nuorisotalon  tilojen yhteydessä olevia museon ovia lukossa.  Esineet kertovat kuitenkin omaa kieltään kehityksestä, joka on vienyt meitä 2011-luvulle saakka.

 

Vastaaja: sivistystoimenjohtaja Jussi Heervä ja kirjastonhoitaja Elena Iso-Oja 19.4.2011 Heervä: Kiitos yhteydenotosta. Museolle ollaan valmistelemassa näyttelytilaa kunnanvirastoon, ja tila-asian eteneminen ei ole pelkästään museon henkilökunnasta kiinni. Vastaavasti kansalaisopiston toimintoja siirtyy museon tiloihin. Näiden järjestelyjen takia museota ei valitettavasti saada auki vielä keväällä. Toivottavasti heti alkusyksyllä voidaan pitää viraston näyttelyn avajaiset, samalla saadaan vanhan koulun perusnäyttely järjestykseen ja toivottavasti myös yleisölle auki edes rajoitetusti. Iso-Oja: Olisi myös hienoa, jos Pomarkusta löytyy alan asiantuntijoita tai muuten asiasta kiinnostuneita, jotka voisivat perustaa kotiseutuyhdistyksen, ja yhteisvoimin voitaisiin ylläpitää ja kehittää museon toimintaa entistä paremmin.

 

 

***

 

Kysyjä: Lukutoukka, 10.3.2011 Miksi kirjaston lukusali muutettiin viraston eteiseen? Vanha paikka oli rauhallinen ja miellytti monia.
Vastaaja: kirjastonhoitaja Elena Iso-Oja 10.3.2011 Kirjaston lukusali muutettiin kunnanviraston aulaan, koska haluamme paremmin palvella asiakkaita. Kunnanvirasto aukeaa klo 9.00, ja lukusali on heti asiakkaiden käytössä. Ihmiset pääsevät lukemaan lehtiä kaksi tuntia aikaisemmin kuin ennen. Myös paikallislehdet (Luoteisväylä, Kankaanpään Seutu ja Satakunnan Kansa) tulevat nyt kirjastoon varhaisaamulla. Olemme huomanneet, että uusi paikka on tavoittanut niitä uusia asiakkaita, jotka ovat tulleet muuten asioimaan kunnanvirastoon ja löytäneet mielenkiintoisia hetkiä lehden parissa. Muistetaan, että aina voi ottaa lehtiä ja mennä lukemaan kirjaston puolelle. Sekä aulan lukusaliin että kirjastoon on tulossa tänä vuonna uusia miellyttäviä kalusteita nimenomaan mukavaa ja rauhallista lukemista varten. Lukusalin tilannetta ja palautteita seurataan joka tapauksessa jatkuvasti, ja tarvittaessa syksyllä palataan lukusalin sijaintiin.

 

***

Muut (mm. hallinto)

***

Kysyjä 25.7.2021: Onko tosiaankin asia näin ettei kunta pysty palkkaamaan lisää työvoimaa Tekniselle ja Vapaa aika puolelle? Ei kaikkia töitä voi jättää työpajalaisten tai opiskelijoiden harteille!!!!!

Vastaaja 2.8.2021 kunnanjohtaja Jari Rantala:

Juuri näin. Kunnalla ei ole varaa palkata lisää henkilöstöä. Päinvastoin henkilöstömenojen vähentämiseen kohdistuu suuria paineita.

Kaikkia töitä ei todellakaan ole jätetty työpajalaisten tai opiskelijoiden harteille. Kesäloma-aikaan ulkona tapahtuva työskentely voi antaa virheellisen mielikuvan.

***

Kysyjä: 18.3.2021 Miksi pomarkun kunta ei maksa vauvarahaa kun kumminkin aika monessa tämä jo käytössä?

Vastaaja: hallinto- ja sivistysjohtaja Nina Merilahti 19.3.2021. Hyvä kysyjä. Ylen selvityksen mukaan vauvarahoja tai lapsilahjoja jakaa ainakin pari–kolmekymmentä kuntaa. Valtaosa niistä on 300–500 euron kertalahjoituksia, mutta jotkut kunnat maksavat jopa tuhansia euroja (jaksotettuna pienempiin eriin vuosittain). Kunnan lapsimyönteiselle imagolle vauvarahalla on varmasti vaikutusta, mutta tutkimusten mukaan vauvarahalla ei kuitenkaan juurikaan ole vaikutusta syntyvyyteen. Pomarkun kunta haluaa tukea pomarkkulaisia lapsiperheitä järjestämällä monipuolista, lapsiperheiden tarpeita huomioivaa varhaiskasvatusta ja opetusta. Päiväkoti ja perhepäivähoitajat tarjoavat pienten lapsen kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa. Kuntaan on juuri päätetty rakentaa myös uusi päiväkoti, joka osaltaan parantaa lapsiperheiden palveluita.

***

Kysyjä 6.4.2020: Miksi kunnan edustaja posassa ei ota keskusteluun verottajalta mahdollisesti tulevaa laskua, koskeehan se kuntaammekin?

 

 

Vastaaja 7.4.2020 vs. kunnanjohtaja Jari Rantala: Pyydämme kysyjää tarkentamaan kysymystään, jotta voimme vastata varmuudella oikein. Mitä laskua tarkoitatte?

 

***

 

Kysyjä 12.1.2020 Tiedusteli Pomarkussa sijaitsevasta Törmälä nimisestä alueesta/tilasta.
Vastaaja: Eero Mattsson 13.1.2020 kunnanjohtaja Kunta omistaa Törmälä –nimisen tilan. Tilalla on ollut aikanaan (1900-luvu alussa) mm. vanhainkoti. Tila oli tuolloin maatila, jossa oli peltoa ja metsää. Lisäksi oli nautakarjaa ja sikoja. Tilan tuotteita käytettiin vanhainkodin ruokahuoltoon ja ylimäärä myytiin. Tilasta on vuosien mittaan myyty tontteja rakentajille. Nykyisin tilalla sijaitsee Pääskyrinteen vanhainkoti, vanhusten palvelutalo, terveysasema ja lasten päiväkoti.
Pomarkussa voi luonnollisesti olla myös muita Törmälä –nimisiä taloja tai tiloja.

 

***

 

Kysyjä 11.1.2020 Hei! Onko tosiaan niin ettei Kunta pysty palkkaamaan tekniselle ja vapaa aika puolelle lisää työntekijöitä?
Vastaaja: Nina Merilahti, hallinto- ja sivistysjohtaja, 13.1.2020 Kiitos kysymyksestä. Pohdin hetken, miten vastaisin siihen. Kunnalla tulee olla riittävä määrä työntekijöitä lakisääteisten tehtävien hoitamiseen. Toteutamme juuri valtuuston viime vuonna hyväksymää talouden tasapainotusohjelmaa, jonka yhtenä tavoitteena on olla erityisen tarkkana henkilöstömenojen osalta. Henkilöstösäästöjä saadaan mm. siten, että uusia toimia ei perusteta, vapautuvien tehtävien kohdalla tarkastellaan mahdollisuutta yhdistellä tehtäviä, ja sijaisten määrä minimoidaan. Ystävällisin terveisin Nina Merilahti, hallinto- ja sivistysjohtaja.

 

***

 

Kysyjä 10.9.2019  Vieläkö Riuttansalmen leirikeskus on vuokrattavissa??? Jos ei niin onko vastaavaa olemassa??
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson, 11.09.2019 Leirikeskusta ei tällä hetkellä vuokrata.
Kunnalla ei ole muita vastaavia tiloja. Pomarkusta voi majoitus- ja leiritiloja kysellä mm seuraavista osoitteista:
https://www.kynasjoenerapalvelu.fi
https://pori-043.rakennusliitto.net/vapaa-aika/sarkinokka/vuokrahinnat/

 

***

 

Kysyjä 3.5.2019 : Kunnan facebook-sivuilla julkaistaan paljon kaikenlaisia asioita. Tämän kaiken keskeltä on vaikea löytää ns. asiatietoa. Mm. linkit pöytäkirjoihin hukkuvat muiden julkaisujen joukkoon. Olisiko mahdollista pitää kunnan facesivut enemmän asiapitoisena?
Vastaaja: hallintojohtaja Nina Merilahti 6.5.2019 Kiitos palautteestasi. Pyrimme some-työryhmässä kehittämään viestintää jatkuvasti, ja otamme palautteesi käsittelyyn. Kunnan virallinen tiedotuskanava on kunnan nettisivut, josta mm. pöytäkirjat ja kuulutukset löytyvät helposti. Facebook-sivut ovat osa yhteisöllistä viestintää, jossa kuntalaisten vuorovaikutuksellinen osuus on merkittävä.

 

***

 

Kysyjä 19.2.2019 : Maksaako Pomarkun kunta lapsiperheille Kelan myöntämän kotihoidon tuen lisänä mahdollisesti olevaa kuntatukea? 
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 20.2.2019 Pomarkun kunta ei maksa ns. kuntalisää.

 

***

 


Kysyjä: Lisää väkeä kuntaan 24.10.2016 Miksi kunta ei maksa kuntalisää lapsiperheille? Pomarkkuun pitäisi saada lisää lapsiperheitä vanhenevan väestön rinnalle. Kuntalisän tulisi olla sen suuruinen, että se oikeasti kannustaisi lapsiperheitä muuttamaan Pomarkkuun.
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 27.10.2016 Hyvä kysyjä. Ajatus on hieno, mutta juuri nyt suunnitelmissa ei ole kuntalisän tuominen lapsiperheille tarjottavien palvelujen rinnalle. Pomarkussa panostetaan perheisiin tarjoamalla hyvää varhaiskasvatusta ja opetusta. Myös vapaa-ajan palveluihin on satsattu, ja toivottavasti monet löytävät mm. monitoimihallille ja frisbeegolfradalle.

 

***

 


Kysyjä: Kysyjä 20.4.2016 Onko teknisentoimiston laskuissa esim. Vesilasku jotain ongelmaa koska useasta yrityksestä huolimatta en saa  niitä suoraveloitukseen?
Vastaaja: Teknisentoimen toimistosihteeri Marja-Liisa Alanissi 25.4.2016 Suoravelotusta ei enää ole ja sen korvasi suoramaksu. Suoramaksu vaatii ns. sähköisen laskutusohjelman ja teknisen vesilaskutusohjelmassa ei sitä mahdollisuutta vielä ole.

 

***

 

Kysyjä: Vastausta kaipaava 16.9.2015 Mihinkähän lähetetyt kysymykset päätyvät?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 9.12.2015 Kysymystorille lähetetyt kysymykset päätyvät kirjaamoon. Kirjaamosta toimistotyöntekijä välittää kysymykset suoraan asianomaiselle vastuuhenkilölle vastattavaksi. Nopeimmin vastauksen asioihin saa ottamalla yhteyttä suoriin, yhteystiedoista aloittain löytyviin puhelinnumeroihin tai sähköpostiosoitteisiin.

 

***

Kysyjä: Turvenuija 25.9.2015 Ollaanko avaamassa tai onko jo avattu turpeenottoa kunnassamme vastustava adressi?

Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 25.9.2015 Kunnalla ei ole tietoa adressista.

***

 

Kysyjä: Tilojen hyväksyminen elintarvikkeiden käsittelyyn 17.9.2014 Miten on mahdollista Koskimarkun kiinteistössä harjoittaa ravintolatoimintaa lounasta tarjoten? Miten kylmälaitteet esim ovat riittävät ko toimintaan.Entä työtasot ja muut vitriinit?Olen monen yrittäjän suusta kuullut kuinka terveystarkastaja vaatii tietyt materiaalit esim tiskauspisteen ympärille jne.Omat tilat siivoustarvikkeille ja vielä erikseen tarvikkeille, joita käytetään keittiötiloissa ja erikseen wc ym kosteissa tiloissa.Talossa on varmaankin ollut remontti sen jälkeen kun olen talossa poikennut.Muuten tilanne on nolo vakituisten lounasyritysten kannalta, ei olla niinsanotusti ”samalla viivalla”. Kuka vastuussa tilojen soveltuvuudesta omistaja vaiko yrittäjä?
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 18.9.2014 Jos suunnittelette ravintolatoiminnan käynnistämistä Koskimarkun kiinteistössä, asiassa kannattaa ehdottomasti olla yhteydessä Posan terveystarkastajaan. Yhteystiedot:Liina Koskinen puh 044 577 3333 Tämä sen johdosta, että toiminnan suunnittelussa ja laitehankinnoissa viranomaisten ohjeet ja määräykset on otettu riittävän ajoissa huomioon. Viranomaisilla on ns. keskusteleva ja neuvova ote työhön eli heitä on turha pelätä!   Tilojen soveltuvuudesta vastaa vuokralainen ellei kiinteistön omistajan  (Koskimarkku Oy) kanssa muuta sovita.  Asiasta kannattaa olla yhteydessä kiinteistön isännöitsijä Miika Pennaseen, puh. 0405408246.

 

***

 

Kysyjä: Tasapuolisuutta tarkastuksissa 11.9.2014 Onko Koskimarkku-kiinteistö ”valmis” käytettäväksi anniskelupaikkana? Ajattelin, kun noilla terveysviranomaisilla tuppaa olemaan omat vaatimukset tilojen suhteen.Mitä itse olen poikennut talossa, olen saanut vähän vaatimattoman käsityksen varustelusta.
Vastaaja: kunnanjohtaja Eero Mattsson 16.9.2014 Kirjakaupparakennus soveltuu hyvin ravintolakäyttöön.  Tiloissa on toiminut kahvila, jolla oli B-oikeudet. Anniskelutoiminnan aloittamiseksi ravintoloitsijan tulee hakea ja saada anniskelulupa. Anniskeluluvan myöntää kirjallisesta hakemuksesta anniskelupaikan sijaintikunnan aluehallintovirasto (AVI).  Pomarkku kuuluu Lounais-Suomen aluehallintoviraston alueeseen. Lupa myönnetään toistaiseksi, määräajaksi tai tilapäisesti. Luvan myöntämisperusteet todetaan alkoholilaissa ja ne koskevat myös luvanhaltijan vaihdoksia. Anniskelupaikan tulee soveltua ravitsemisliikekäyttöön.  Anniskelupaikan tilojen käyttämiseen liittyviä säännöksiä on erityisesti elintarvikelaissa ja rakentamista sekä palo- ja pelastuspuolta koskevassa lainsäädännössä Lupahakemuksen käsittelyyn tulee varata aikaa noin 1-2 kuukautta. Anniskelu ilman asianmukaista anniskelulupaa tai edelliselle yrittäjälle myönnetyllä anniskeluluvalla on lain vastaista. Elinkeinonharjoittaja, jolle on myönnetty anniskelulupa johonkin paikkaan, ei voi aloittaa alkoholijuomien anniskelutoimintaa toisessa liikepaikassa ennen kuin hän on saanut siihen anniskeluluvan.

 

Alkoholijuomien valvonta- ja lupa-asiat Lounais-Suomen aluehallintovirastossa: Jarkia Heikki, 0295 018 076 Alkoholiylitarkastaja Luotonen Minna, 0295 018 310 Alkoholiylitarkastaja Mäki Heikki, 0295 018 094 Alkoholiylitarkastaja Puheloinen Petri, 0295 018 104 Alkoholiylitarkastaja

***

 

Kysyjä: Siistimies 14.8.2014 Saako auton pestä missä vaan, vai onko vaatimuksena jotain esim, öljynerotuskaivo tms
Vastaaja: ympäristövalvontapäällikkö Riikka Jokiainen 20.8.2014 Oman auton pesu omassa pihassa on ihan sallittua, kunhan syntyviä pesuvesiä ei johdeta suoraan vesistöön. Auton pesu yleisessä käytössä olevalla alueella on kielletty. Mikäli kyseessä on ammattimainen tai muu vastaava usein toistuva peseminen, tulee pesupaikalta vedet johtaa hiekan- ja öljynerotuskaivon kautta jätevesiviemäriin.

 

***

 

Kysyjä: Autoton 15.5.2012 Onko tulevan kesän ja syksyn aikana asiointiliikennettä? Miksi kysymystorin vastauksissa kestää useimmiten varsin pitkään?
<mainVastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 15.5.2012 Hyvä Autoton. Kysymystorin vastauksien viipyminen johtuu mistäpä muusta kuin kiireestä. Kysymykset tulevat suoraan minulle, ja pyydän tarvittaessa asianomaista virkamiestä niihin vastaamaan, jonka jälkeen minä laitan vastaukset nettiin. Joskus asioiden selvittäminen vie muutaman päivän. Useimmiten virkamiehet vastaavat minulle jo parin päivän aikana kysymyksiin, ja pyrin ne siirtämään Kysymystorille pikaisesti, mutta toisinaan kunnan muut tehtävät menevät tärkeysjärjestyksessä ohi, ja vastausten siirtäminen viivästyy. Olen pahoillani tästä. Nopein tie selvittää asioita on edelleen suora yhteydenotto asianomaisiin työntekijöihin.

 

Asiointiliikenne päättyy koulujen kevätjuhlan jälkeen. Kunnan sisäisellä asiointiliikenteellä ei juuri ollut käyttäjiä vuoden kokeilujakson aikana.

 

***

 

Kysyjä: Irkkufani 27.4.2012 Onko Pomarkussa vielä Irkku festareita?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 15.5.2012 Irkkufestareita ei valitettavasti enää järjestetä.  Pomarkun kesässä on kuitenkin runsaasti muita tapahtumia, kuten Pomarkun päivä –messut 9.6. sekä SuomiAreena keskustelutilaisuus 16.7. Tapahtumista, niin kunnan organisoimista kuin muistakin, löytyy lisätietoa esimerkiksi internetistä Pomarkun kunnan facebook-sivuilta sekä tapahtumakalenterista.

 

***

 

Kysyjä: Loppuuko itsenäinen asuminen? 23.4.2012 Jatkuuko linja-autoliikenne Siikainen-Pomarkku vielä ensi syksynä? Entä mikä on palveluliikenteen osalta tilanne? Miten Pomarkussa on hoidettu vaikeavammaisten kuljetuspalvelut?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 15.5.2012 Linja-autoliikenne jatkuu taas koulujen kesälomien jälkeen Aaro E. Mäkelän ajamana. Asiointiliikenne ei jatku, koska kunnan sisäisellä asiointiliikenteellä ei vuoden kokeilujakson aikana juuri ollut käyttäjiä. Sosiaalitoimen palveluista vastaa Porin perusturva, johon yhteystiedot löytyvät mm. kunnan sivuilta Palveluista. Kysytyt vammaispalvelut hoidetaan keskitetysti Porin vammaispalvelutoimistosta, os. Antinkatu 16 B 3. krs, puh. (02) 621 6789.

 

*** 

 

Kysyjä: Kävelijä, 3.5.2011 Hienoa että kunta työllistää nuoria kesätöihin, mutta mielestäni heitä pitäisi opastaa ja neuvoa miten esim. viheralueelta ensin kerätään paperi ja muut roskat ja vasta sitten leikataan nurmikko ja siistitään puitten ympärykset. Eikö kukaan ehdi valvomaan hommia?
Vastaaja: työnjohtaja Miika Pennanen 10.5.2011 Tervehdys kävelijä! Meillä on ollut jo kahtena viime vuonna sellainen tilanne, että kesätyöntekijät eivät leikkaa kuin poikkeustapauksissa nurmikoita ajettavalla leikkurilla. Varsinaisesti kesätyöntekijät käyttävät käsileikkureita ja trimmeriä. Lisäksi heille on annettu jätesäkkejä käyttöön juuri sitä varten, että roskien päältä ajaminen ei ole suotavaa. Mutta kaikkea ei näe leikatessa, joten joskus niitä jää leikkurin alle. Kyllä niitä kerätäänkin koska leikkurissa on hyvin usein roskia säkissä.
Toivoisin kuitenkin, että ne jotka pudottavat roskia väylille keräisivät ne ja laittaisivat itse roskikseen, eivätkä jättäisi niitä kunnan vastuulle. Olemme kuitenkin täällä pitämässä huolta kunnan yhteisistä alueista, ja yritämme jatkossakin huolehtia niistä mahdollisimman hyvin. Mutta kaikkien kohdalla ei voida vaan kulkea vieressä vahtimassa. Lisäksi resursseja on rajallisesti. Kaiken kaikkiaan on hyvä, että asioita kysellään, ja mieluusti asioista voi kysyä suoraan vaikka soittamalla tekniseen toimeen.

 

***

 

Nimimerkki Kunnan maine kyseessä kysyi viime viikolla, miten kunnan päätöksenteossa huomioidaan luottamusmiesten mahdolliset esteellisyydet heitä itseään läheisesti koskevissa asioissa. Asioiden käsittelyssä noudatetaan hallintomenettelyn mukaisia esteellisyyssäädöksiä. /kunnansihteeri Nina Merilahti 7.4.2011

 

***

 

Kysyjä: Puolueeton, 4.4.2011 Kuinka paljon kunta perii vuokraa kunnantalolla järjestettävistä vaalitilaisuuksista?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 7.4.2011 Vuokrien suuruudesta päättää tekninen lautakunta. Lautakunta on (v.2008/7§) päättänyt mm., että virastotalolla ei peritä vuokria paikallisilta poliittisilta järjestöiltä, muilta paikallisilta järjestöiltä, kunnan henkilökunnalta ja luottamusmieshallinnolta. Vaalitilaisuudet ovat yleensä paikallisten poliittisten järjestöjen järjestämiä, eikä niistä siten peritä vuokraa. (Normaali huonetilan vuokrahinta olisi pääsääntöisesti 50 euroa/vrk + alv. )

 

***

 

Kysyjä: Kyyti kylille? 23.2.2011 Siikaisista Kivijärven kautta Pomarkun keskustaan kulkeva bussiyhteys lakkaa kesällä 2011. Onko kivijärveläisille tulossa asiointitaksiyhteyttä tai muuta palvelua, joka mahdollistaisi asioiden hoidon?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 1.3.2011 Keskustelemme parhaillaan Siikaisten kunnan ja ELY-keskuksen kanssa eri vaihtoehdoista bussiyhteyden jatkumiseksi. Liikennöinti Pomarkun ja Siikaisten välillä tulee jatkumaan jossain muodossa. Kerron kysymystorilla asian etenemisestä lähiaikoina.        -> Vuoro Siikainen-Pomarkku jatkuu vielä lukukauden 2011-2012, myös              asiointiliikennettä ajetaan Pomarkun kunnan sisällä toukokuun 2012 loppuun asti.

 

***

 

Kysyjä: Yksi monista, 16.2.2011 Onko mahdollista,että sosiaalitoimistosta saisi harkinnanvaraista toimeentulotukea,koska muissakin kunnissa ja kaupungeissa sitä saa..? aika monetkin ovat sitä jo kauan aikaa ihmetelleet, kun ei Pomarkusta saa..? joten jos ryhdyttäs tekemään asialle jotain,koska kunnassanne on jonkin verran toimeentulotukiasiakkaita..
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 21.2.2011 Pomarkkulaisilla on mahdollista saada ns. ehkäisevää toimeentulotukea, jota arvelen kysyjän tarkoittavan. Pomarkun kunnan sosiaalitoimen tehtävät on annettu hoidettavaksi Porin perusturvalle 2010 alusta alkaen. Perusturvan yhteistoiminta-alueella on yhtenäiset ehkäisevän toimeentulotuen myöntämisperusteet. Kaikkien yhteistoiminta-alueen kuntien talousarvoihin vuodelle 2011 on arvioitu määräraha ehkäisevään toimeentulotukeen, joka on 2 % koko toimeentulotuen määrärahasta. Pomarkun kunnan osalta perustoimeentulotukeen on varattu 300 000 euroa, täydentävään toimeentulotukeen 19 000 euroa ja ehkäisevään toimeentulotukeen 6 000 euroa.

 

***

 

Kysyjä: Naapurien kissoihin kyllästynyt, 26.1.2011 Miten kunta huolehtii toisten tonteilla kulkevien kissojen hävittämisestä?? Turhauttavaa siivota naapurien kissojen jätöksiä omalta pihalta!
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 31.1.2011 Kunta etsii edelleen yrittäjää kulkukissojen hoitoa tarjoamaan. Jos kyseessä on kuitenkin nimenomaan naapureiden kissat, kannattaisi asiasta keskustella kissojen omistajien kanssa.

 

***

 

Kysyjä: Tiedon haluinen, 24.1.2011 Onko Pomarkussa oikeusapupalveluja?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 31.1.2011 Pomarkkulaisille oikeusapupalveluja tarjotaan Porin oikeusaputoimistossa. Porin oikeusaputoimisto on oikeusministeriön hallinnonalalla toimiva virasto, jonka tehtävänä on oikeusapupalvelujen ja holhoustoimen yleisen edunvalvonnan järjestäminen. Yhteystiedot ovat: Eteläkauppatori 4 A, 28100 PORI, Puhelin: 010 36 60550, 050-405 8046. Porin toimipaikka on auki maanantaista perjantaihin klo 8.00 – 16.15. Asiakkaita otetaan vastaan vain ajanvarauksella.

 

***

 

Vastaus nimimerkille Työssäkäyvä, 12.1.2011 Tänään lähetetyssä kysymyksessä ihmeteltiin linja-autopysäkkisuojien puuttumista Kankaanpäähän päin menijöille. Olemme välittäneet viestisi kokonaisuudessaan tiemestari Pekka Jyräkoskelle. Pysäkkiasiat siirtyivät viitisen vuotta sitten kunnalta tiehallinnolle, joka vastaa nykyään linja-autopysäkeistä.

 

***

 

Kysyjä: Väkilukua ehkä kasvattava, 5.1.2011  Miten Pomarkun kunta ei voittoa tekevänä kuntana maksa vauvarahaa? Eikö tarkoitus ole saada kuntaan lisää väkilukua?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 10.1.2011 Kiitos hyvästä ideasta! Kunnassa mietitään koko ajan uusia tapoja markkinoida kuntaa.  Vauvaraha voi olla yksi uusi keino, joka saattaa tulla kyseeseen. Asiasta ei ole päätöksiä eikä siihen ole varauduttu vuoden 2011 budjetissa, mutta otamme idean nyt pohdintaan.

 

***

 

Kysyjä: Epätietoinen, 20.12.2010 Mihin voi ottaa yhteyttä jos näkee että alaikäiset lapset ovat ns. heitteellä viikonloppuisin ?
Vastaaja: vt sosiaalityöntekijä Anna-Mari Saarinen 20.12.2010 Jos asia voi odottaa viikonlopun yli, niin yhteyttä heti maanantaiaamuna paikalliseen sosiaalitoimistoon (lastensuojelu) tai jos hätä on akuutti, niin yhteys poliisilaitokselle (112) ja kertoo asiansa siellä olevalle päivystävälle sosiaalityöntekijälle.

 

***

Kysyjä: Arvaas kuka, 12.11.2010  Mikä ”luksus” paikka on Mikkolanmäki, minkä ajellaan soratietä? Koska tulee PINTA ?

 

Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 24.11.2010 Kunnanhallitus päätti 15.11. kokouksessaan esittää kunnanvaltuustolle, että ensi vuoden kaavateiden päällystykseen varataan määrärahat myös Mikkolanmäen alueen päällystykseen. Kunnanvaltuusto päättää kunnan talousarviosta kokouksessaan 16.12.2010. (Valtuusto teki päätöksen kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.)

 

***

 

Kysyjä: Kulkukissat, 25.10.2010  Minne Pomarkun löytökissat voi toimittaa?
Vastaaja: kunnansihteeri Nina Merilahti 25.10.2010 Kunta etsii edelleen yrittäjää kulkukissojen hoitoa tarjoamaan. Yrittäjän toivotaan mieluiten olevan Pomarkusta, jotta kuljetusmatkat löytökissoille eivät olisi kohtuuttomat. Mahdolliset yrittäjät voivat olla minuun yhteydessä.

 

***