RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 13.10.2026/Asianro 143
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Pomarkun kunta Kokousnumero
13.10.2026
|
|
_________________________________________________________________________________
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntalain 137 §:n muuttamisesta
Kunnanhallitus 13.10.2026
220/00.04.00/2026
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi kuntalain 137 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi kuntalakiin uusi säännös, jonka mukaan oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen saisi tehdä vain asianosainen sellaisesta päätöksestä, joka koskee kunnan omistaman kiinteistön myymistä tai vuokraamista tarjouskilpailun tai muun avoimen menettelyn perusteella luonnolliselle henkilölle tämän asuntona käytettäväksi. Muutos koskisi sekä vakituiseen että vapaa-ajan asumiseen tarkoitettujen kiinteistöjen luovutuksia. Tällaisissa asioissa pelkkään kunnan jäsenyyteen perustuva muutoksenhakuoikeus poistuisi.
Esityksen tavoitteena on nopeuttaa kiinteistöjen luovutuksia koskevien päätösten täytäntöönpanoa sekä vähentää tilanteita, joissa muutoksenhaku viivästyttää rakentamisen aloittamista, rahoituksen järjestämistä tai muuta kiinteistön käyttöönottoa.
Ehdotettu sääntely merkitsee rajattua poikkeusta kuntalain mukaiseen kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeuteen. Asianosaisen muutoksenhakuoikeus säilyisi ennallaan. Lisäksi kunnan jäsenillä säilyisi mahdollisuus hakea muutosta sellaisiin päätöksiin, joilla määritellään kiinteistöjen luovutuksissa noudatettavat periaatteet ja reunaehdot.
Lausunnot pyydetään toimittamaan ensisijaisesti lausuntopalvelun kautta. Lausunnot tulee toimittaa viimeistään 23.10.2026 klo 16.00.
Valmistelija Mikko Airaksinen
Esittelijä kunnanjohtaja Mikko Airaksinen
Päätösehdotus
Pomarkun kunnanhallitus päättää antaa asiasta seuraavan lausunnon: Pomarkun kunta pitää esityksen tavoitetta kunnallisen päätöksenteon sujuvuuden näkökulmasta perusteltuna. Kunnan näkökulmasta on tärkeää, että asumiseen tarkoitettujen tonttien ja kiinteistöjen luovutuksia koskevat päätökset voidaan panna täytäntöön ilman tarpeettomia viiveitä. Pienissä kunnissa yksittäisilläkin rakentamishankkeilla voi olla merkitystä kunnan väestökehityksen, elinvoiman ja asuntotarjonnan kannalta.
Pomarkun kunta pitää perusteltuna, että sääntely koskee vain sellaisia kiinteistönluovutuksia, jotka toteutetaan avoimen menettelyn kautta. Avoin menettely tukee päätöksenteon läpinäkyvyyttä, yhdenvertaisuutta ja hyväksyttävyyttä myös tilanteissa, joissa kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeutta rajataan.
Pomarkun kunta pitää tärkeänä, että luovutusperiaatteet ovat selkeitä ja julkisesti tiedossa ennen yksittäisten päätösten tekemistä. Tämä vahvistaa päätöksenteon hyväksyttävyyttä ja vähentää muutoksenhaun tarvetta.
Pomarkun kunnan näkemyksen mukaan ehdotettu sääntely voi osaltaan edistää kuntien maapoliittisten ja asuntopoliittisten päätösten tehokasta toimeenpanoa heikentämättä merkittävästi kuntalaisten vaikutus- ja valvontamahdollisuuksia. Pomarkun kunnalla ei ole huomautettavaa esitysluonnoksesta.
Päätös
Kunnanjohtaja, Mikko Airaksinen |
| Edellinen asia | Seuraava asia | |