RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 13.10.2026/Asianro 140
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Pomarkun kunta Kokousnumero
13.10.2026
|
|
_________________________________________________________________________________
Pomarkun vesihuoltolaitoksen taksamuutos vuodelle 2027
Tekninen lautakunta 24.09.2026 § 55
Pomarkun kunnan hallintosäännön 77 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä vesi- ja viemärilaitoksen maksuista.
Pomarkun vesihuoltolaitoksen taksan viimeisin korotus on tullut voimaan 1.1.2026 alv 25,5 % (KV 13.11.2025 § 62).
Viimeisimmän korotuksen yhteydessä on jäänyt huomioimatta se, että vesimittarilukemia ilmoitetaan "laiskahkosti" useista pyynnöistä huolimatta. Viimeisin tieto on, että lukemia puuttuu n. 80 kappaletta. Lukemapyyntöjen moninkertainen lähettely työllistää turhaan henkilöstöä ja aiheuttaa turhia kustannuksia, eikä voimassa oleva taksan §:n 7 (Vesimittarin luentamaksu) hinta kata lähimainkaan kuluja, mitä mittarinluku kunnalle kustantaa, mikäli mittari luetaan laitoksen toimesta.
Voimassa olevan taksan 7 § Vesimittarin luentamaksu: 17,82 € käynti (14,20 € alv 0 %) peritään laitoksen suorittamasta luennasta, jos asiakas ei ole toimittanut mittarin lukemaa laitokselle määräajassa. Lisäksi luentamaksu voidaan periä, jos laitos lukee mittarin asiakkaan pyynnöstä.
Pykälän 7 lisäksi on syytä tarkistaa taksan §:n 3 Asiakkaan tilaamat työt -hintoja, jotka on viimeisimmässä korotuksessa pysyneet ennallaan. Voimassa olevan taksan mukaan laitos toteuttaa kaivinkonetyöt laskutustöinä 59,42 €/h (47,35 €/h alv 0 %) ja asennustyöt sisältäen tarvittaessa traktorin 35,64 €/h (28,40 € alv 0 %). Hinnat eivät kata töiden todellisia kustannuksia.
Valmistelija Mari Vallimäki
Esittelijä tekninen johtaja Mari Vallimäki
Päätösehdotus
Muutetaan Vesihuoltolaitoksen taksaa 1.1.2027 alkaen seuraavasti: §3 kaivinkonetyöt laskutustyönä 188,25 €/h (150 € alv 0 %) ja asennustyöt sisältäen tarvittaessa traktorin 119,23 €/h (95 € alv 0 %) sekä §7 vesimittarin luentamaksu 119,23 €/h (95 € alv 0 %)
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 13.10.2026
192/02.05.00/2026
Pomarkun kunnan hallintosäännön 77 §:n mukaan kunnanvaltuusto päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista sekä vesi- ja viemärilaitoksen maksuista. Vesihuoltolaitoksen taksaa on viimeksi korotettu 1.1.2026 lukien.
Nykyinen vesimittarin luentamaksu ja asiakkaiden tilaamien kaivinkone- ja asennustöiden hinnat eivät kata palvelujen tuottamisesta aiheutuvia todellisia kustannuksia. Tämän vuoksi taksan 3 ja 7 §:ssä määrättyjä maksuja on tarpeen tarkistaa.
| voimassa 1.1.2026 | voimassa 1.1.2027 |
Vesimittarin luentamaksu | 17,82 €/käynti (14,20€ alv0) | 119,23 €/käynti (95€ alv0) |
Kaivinkonetyöt laskutustöinä | 59,42 €/h (47,35€/h alv0) | 188,25 €/h (150€ alv 0) |
Asennustyöt (sis. traktori) | 35,64 €/h (28,40 € alv 0 %) | 119,23 €/h (95 € alv0) |
Valmistelija Mari Vallimäki
Esittelijä kunnanjohtaja Mikko Airaksinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se vahvistaa vesihuoltolaitoksen taksaan 1.1.2027 alkaen seuraavat laskutushinnat:
Vesimittarin luentamaksu: 119,23 euroa/käynti (95 euroa alv 0 %)
Kaivinkonetyöt laskutustöinä: 188,25 euroa /h (150 euroa alv 0 %)
Asennustyöt (sis. traktori): 119,23 euroa/h (95 euroa alv 0%)
Päätös
Valtuusto |
| Edellinen asia | Seuraava asia | |