RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 18.08.2026/Asianro 105
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
| Liite 1 | Arviointikertomus 2025 |
Pomarkun kunta Kokousnumero
18.08.2026
|
|
_________________________________________________________________________________
Arviointikertomus 2025
§ 25
Tarkastuslautakunta 27.5.2026 § 8
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on KuntaL 121 §:n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet sekä onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Hallitus antaa valtuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta (KuntaL 121.5§).
Tilivelvollisten viranhaltijoiden antamien selvitysten, pöytäkirjojen seurannan, vuoden 2025 tilinpäätöksen ja muun seurannan perusteella tarkastuslautakunta arvioi kunnan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta vuodelta 2025.
Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta käsittelee arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja antaa sen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Kunnanvaltuusto velvoittaa kunnanhallitusta ja lautakuntia ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta sekä raportoimaan näistä valtuustolle syyskuun 3. päivään 2026 mennessä.
Päätös
Kunnanvaltuusto velvoittaa kunnanhallitusta ja lautakuntia ryhtymään toimiin arviointikertomuksessa esitettyjen huomioiden johdosta sekä raportoimaan näistä valtuustolle syyskuun 3. päivään 2026 mennessä.
Kunnanvaltuusto 04.06.2026 § 25
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee liitteenä olevan arviointikertomuksen vuodelta 2025 tietoonsa saatetuksi ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle toimenpiteitä varten.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 18.08.2026
49/02.02.03/2026
Kunnanhallitus ja yleiset asiat
Tarkastuslautakunta on pyytänyt selvityksiä etäyhteydellä pidettävien kokousten ohjeistuksesta sekä rekrytointiprosessista ja siihen liittyvästä ohjeistuksesta.
Tarkastuslautakunnalle on 23.9.2005 selvitetty rekrytointiprosessin rakennetta sekä koostetta rekrytointiin liittyvistä ohjeista. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että päätöksen tekijöillä on käytettävissään kaikki päätöksentekoon tarvittava tieto ja että rekrytointiprosessi on yhdenmukainen kaikissa hallintokunnissa.
Tarkastuslautakunnalle selvitettiin, millä tavoin kunnassa on ohjeistettu etäyhteydellä kokoukseen osallistumista. Etäyhteydellä osallistumisesta on laadittu kattava ja yksityiskohtainen ohje. Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että ohje annetaan tiedoksi luottamushenkilölle tarkoituksenmukaisella tavalla.
- Miten kunnanhallitus varmistaa, että rekrytointiprosessia koskeva ohjeistus on yhdenmukainen ja riittävän velvoittava kaikissa hallintokunnissa, erityisesti päätöksenteon valmistelussa ja päätöksentekijöille toimitettavan ennakkomateriaalin osalta?
Vastaus: Hallintopalvelut vastaa koko organisaatiota koskevan rekrytointiohjeistuksen ja rekrytointiprosessin ylläpidosta sekä kehittämisestä. Rekrytointia koskeva ohjeistus ja prosessikuvaukset on toimitettu esihenkilöille, ja niiden sisältö on käyty läpi esihenkilöpalavereissa. Ohjeet ja prosessikuvaukset ovat koko henkilöstön saatavilla intranetissä.
Ohjeistuksen tavoitteena on varmistaa, että rekrytoinnit toteutetaan yhdenmukaisin toimintatavoin kaikilla toimialoilla sekä että rekrytointiin liittyvä valmistelu ja päätöksentekijöille toimitettava aineisto sisältävät päätöksenteon kannalta olennaiset tiedot. Hallintopalvelut tukee esihenkilöitä rekrytointien toteuttamisessa ja huolehtii ohjeistuksen ajantasaisuudesta.
- Miten kunnanhallitus huolehtii siitä, että etäkokouksia koskeva ohjeistus saatetaan systemaattisesti kaikkien luottamushenkilöiden tietoon ja että ohjeiden noudattaminen toteutuu käytännössä?
Vastaus: Toimielimet/puheenjohtajat ovat päättäneet etäosallistumismahdollisuudesta toimielimen kokouksiin. Osa toimielimistä on käsitellyt etäkokousohjeet kokouksessaan. 1.6.2025 alkaneella valtuustokaudella vain tarkastuslautakunnassa on ollut etäosallistujia.
Jatkossa kokouksen esittelijä huolehtii, että etäkokousohjeet toimitetaan esityslistan yhteydessä, mikäli puheenjohtaja on ilmoittanut kokouksessa olevan etäosallistujia.
Tarkastuslautakunnalle on selvitetty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeistusta ja menettelytapoja. Saadun selvityksen mukaan sisäisestä valvonnasta annetaan tarkentava ohjeistus vielä tammikuussa 2026. Sisäiseen valvontaa ja riskienhallintaan liittyviä asioita on kartoitettu myös eri lautakuntien arviointien yhteydessä.
Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että sisäinen valvonta ja riskienhallinta toteutetaan tarkoituksenmukaisella tavalla sekä on luonteeltaan suunnitelmallista ja dokumentoitua.
- Miten kunnanhallitus varmistaa, että sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeet ovat ajantasaiset ja että menettelyt ovat yhdenmukaiset, suunnitelmalliset ja riittävästi dokumentoidut kaikissa hallintokunnissa ja havaituista puutteista raportoidaan?
Vastaus: Kunnanhallitus on hyväksynyt 26.3.2019 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeet. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja raportoinnista ohjeistetaan lautakuntia ja toimialoja vuosittain talousarvion täytäntöönpano-ohjeessa sekä tilinpäätösohjeissa.
Hallintopalvelut on toimittanut tammikuussa 2026 toimialoille sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkennetun toimintaohjeen kunnanhallituksen hyväksymään ohjeistukseen perustuen. Tarkennettu ohjeistus edellyttää toimialoilta sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan vuosittaisen toimintasuunnitelman laatimista sekä suoritettujen toimenpiteiden dokumentointia. Suoritetuista toimenpiteistä sekä havaituista puutteista raportoidaan kootusti tilinpäätöksen yhteydessä.
Hyvinvointilautakunta
Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2025-2029 on käsitelty hyvinvointilautakunnassa 20.5.2026. Pomarkun kunnan hyvinvointisuunnitelmaan 2025-2029 asetetut tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit/indikaattorit pohjautuvat hyvinvointikertomuksen indikaattoriosioiden yhteenvedoissa havaittuihin väestön hyvinvointiin vaikut taviin kohtiin sekä Satakunnan hyvinvointialueen tavoitteisiin. Tavoitteiden laadinnassa on koetettu huomioida tavoitteiden kohdentaminen ja konkreettisuus. Kunnan rooli painottuu sivistys-, kulttuuri-, liikunta-, nuoriso ja osallisuustoimintoihin, julkiseen rakentamiseen sekä yhteistyöhön hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2025-2029 käsitellään kunnanvaltuustossa 4.6.2026.
Tarkastuslautakunta toteaa, että vuoden 2025 tilinpäätöksessä ei ole selkeästi esitetty terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi annettujen tavoitteiden toteutumista.
- Millä tavoin hyvinvointikertomuksen havaintoja hyödynnetään kunnan toiminnassa?
Vastaus: Todetaan, että Pomarkun kunnassa ei ole hyväksytty hyvinvointisuunnitelmaa valtuustokaudelle 2021-2025. Tämän vuoksi ei ole ollut selkeää tavoitteiden asettelua, joihin verrata havaintoja. Pomarkun kunnan laaja hyvinvointikertomus ja -suunnitelma valtuustokaudelle 2025-2029 on laadittu ja hyväksytty valtuustossa 4.6.2026 (29 §). Tämän pohjalta tulevina vuosina talousarvioon nostetaan vuosittaisia arviointikohteita.
Tarkastuslautakunta suosittelee, että terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi asetetut tavoitteet esitetään selkeästi talousarviossa sekä tavoitteiden saavuttaminen riittävässä laajuudessa tilinpäätöksessä.
Tekninen lautakunta
Tarkastuslautakunta on pyytänyt selvitystä siitä, millä tavoin teknisessä toimessa hyödynnetään erilaisia kyselyitä. Saadun selvityksen mukaan palautteita kysytään teknisessä toimessa ainoastaan ravintopalveluissa.
Suurimpina teknisen toimen riskinä tuotiin esille kustannusten karkaaminen ja rajut säästötoimet. Riskien hallitsemiseksi tehtynä toimenpiteenä tuotiin esille mm. säästökohteiden kartoittaminen.
Tarkastuslautakunta pitää tärkeänä, että riskikartoitukset ja mm. varautumiseen liittyvät toimenpidesuunnitelmat pidetään riittävän ajantasaisina.
Tarkastuslautakunta on selvittänyt myös sopimushallintaan ja sisäiseen valvontaan liittyviä asioita.
- Millä tavoin teknisessä toimessa on järjestetty sopimushallinta ja millä tavoin seurataan mm. sopimusten päättymistä?
Vastaus: Tekninen johtaja Mari Vallimäen aikana kaikki tehdyt sopimukset on tallennettu ja tallennetaan jatkossakin Pomarkun kunnan asianhallintajärjestelmä Dynastyyn. Vallimäkeä edeltäneiden teknisten johtajien aikaiset sopimukset ovat osin paperiarkistossa, osin palvelimella sekä osin täysin arkistointia vailla.
Sopimukset ovat pääosin kertaluonteisia, kuten esimerkiksi urakkasopimukset. Toistaiseksi voimassa olevat sopimukset irtisanotaan tarpeen mukaan. Määräaikaisia sopimuksia ovat mm. kilpailutetut sähkö-, ateriakuljetus- ja auraussopimukset. Niiden päättymistä seurataan tällä hetkellä manuaalisesti.
Valmistelija Mikko Airaksinen
Esittelijä kunnanjohtaja Mikko Airaksinen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää antaa kunnanvaltuustolle edellä olevan selvityksen lausunnoksi toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Päätös
|
| Edellinen asia | Seuraava asia | |