RSS-linkki
Kokousasiat:https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://www.pomarkku.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.08.2026/Pykälä 49
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Pomarkun kunta Kokousnumero
12.08.2026 § 49
|
|
_________________________________________________________________________________
§ 49
Lukuvuosimaksun määrittäminen EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille lukiolaisille
Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.08.2026 § 49
185/12.00.00/2026
Eduskunta on hyväksynyt lain lukiolain muuttamisesta (22.12.2025/1363). Lakimuutokseen perustuen koulutuksen järjestäjän on perittävä Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen (EU- ja ETA-alueen) ulkopuolisten maiden kansalaiselta lukuvuosimaksu lukiolaissa tarkoitettuun koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta, joka hakee oleskelulupaa opiskelun perusteella tai oleskelee maassa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla. Lukuvuosimaksu peritään myös kolmannen maan kansalaiselta, joka suorittaa tässä laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa. Lainsäädäntö tulee voimaan 1.8.2026 ja lukuvuosimaksuja sovelletaan opiskelijoihin, jotka aloittavat opintonsa tämän ajankohdan jälkeen.
Lukuvuosimaksun suuruus on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta. Keskimääräinen yksikköhinta vuonna 2026 on 8953,47 €. Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta opiskelijoilta perittävän maksun määrä on opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta tai sitä alempi järjestäjäkohtainen yksikköhinta jaettuna luvulla 30. Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle. Lukuvuosimaksu määräytyy ensimmäisenä opiskeluvuotena voimassa olleen yksikköhinnan perusteella koko opintojen ajalle. Maksua ei kuitenkaan peritä opiskelijalta:
1) joka osallistuu tilauskoulutukseen; taikka
2) jolla on tilapäinen korkeintaan vuoden mittainen oleskelulupa vaihto-opiskeluohjelmaan osallistumisen perusteella.
Lukuvuosimaksun periminen ei ole koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista, vaan lakiin perustuen koulutuksen järjestäjän on perittävä lukuvuosimaksu maksun piiriin kuuluvilta opiskelijoilta. Lukuvuosimaksuvelvollisista opiskelijoista koulutuksen järjestäjä ei saa valtionosuusrahoitusta.
Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle. Lukuvuosimaksuvelvollisella opiskelijalla ei ole oikeutta Kelan koulumatkatukeen, maksuttomaan ruokailuun tai maksuttomiin oppimateriaaleihin/-tarvikkeisiin (oppikirjat, sähköisten oppikirjojen lisenssit ja muut koulutuksessa tarvittavat materiaalit) eikä maksuttomaan asuntolapaikkaan. Lukuvuosimaksullinen on oikeutettu opiskeluhuollon palveluihin, oppimisen tukeen ja erityisopetukseen.
Lukuvuosimaksullinen koulutus on osa koulutuksen järjestäjän normaalia koulutustoimintaa eikä toiminnan tarkoituksena ole tuottaa voittoa. Lukuvuosimaksujen tulee perustua koulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin ja se vahvistetaan vuosittain aloittavien opiskelijoiden osalta ennen kevään yhteishakua.
Koulutuksen järjestäjän tulee laatia toimintaperiaatteet, joita se soveltaa maksettujen lukuvuosimaksujen palauttamiseen, lukuvuosimaksujen hyvityksiin sekä lukuvuosimaksujen palauttamiseen esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa.
Lukiokoulutuksen järjestäjä päättää lukuvuosimaksun suuruudesta. Maksun määräytymisessä tulee huomioida koulutuksen järjestämisestä aiheutuvat kokonaiskustannukset.
Pomarkussa lukiokoulutuksen vuoden 2026 opiskelijakohtainen yksikköhinta on 13 286,95 €. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoitusjärjestelmän raportin mukaan valtionosuuspohjaan kuuluvat menot vuonna 2024 ovat olleet 13 147 €/opiskelija.
Valmistelija Antti Oikarinen
Esittelijä sivistys- ja hyvinvointijohtaja Antti Oikarinen
Päätösehdotus
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää 1.8.2026 alkaen kolmansien maiden kansalaisille lukion lukuvuosimaksuksi 12 110 €/opiskelija/lukuvuosi. Maksun suuruus tarkistetaan tarvittaessa lukuvuosittain. Lukuvuosimaksuvelvollisille laaditaan ohjeistus lukuvuoden 2026-2027 alkuun mennessä.
Päätös
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
|
| Edellinen asia | Seuraava asia |