Täältä näet Pomarkun kunnalla avoinna olevat työpaikat. Katso myös www.kuntarekry.fi.

 Teknisen johtajan virka

Tekninen johtaja on teknisen toimen toimialajohtaja. Hän on kunnan johtoryhmän jäsen ja teknisen lautakunnan esittelijä. Tekninen johtaja on myös vesihuoltolaitoksen johtaja. Edessä olevista investoinneista voidaan mainita mm. Pomarkusta Poriin johtavan siirtoviemärin rakentamishanke sekä uusi päiväkoti. Teknisen johtajan tehtäväkuva löytyy kunnan nettisivujen työpaikkailmoituksesta www.pomarkku.fi.

Tekniseltä johtajalta edellytämme rakennusinsinöörin (AMK) tai muuta soveltuvaa tekniikan alan ammattikorkeakoulututkintoa tai vastaavaa koulutusta, esim. rakennusmestari.

Soveltuvuutta arvioitaessa arvostamme työkokemusta rakennustekniikan ja kunnallistekniikan alalta, suunnitelmallisuutta, kykyä tiimityöskentelyyn sekä kykyä ilmaista itseään kirjallisesti ja suullisesti.


Virka täytetään toistaiseksi. Viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista.

Kunnanhallitus on päättänyt laittaa viran uudelleen haettavaksi. Kunnanvaltuustolle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen tulee toimittaa 14.8.2020 klo 15 mennessä ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi -sivujen kautta (www.kuntarekry.fi). Kelpoisuutta osoittavat todistukset liitetään hakemukseen. Tarvittaessa hakemuksen voi lähettää postitse osoitteella Pomarkun kunta, Kirjaamo, Vanhatie 14, 29630 Pomarkku. Myös kirjallisena toimitetut hakemukset tallennetaan Kuntarekry-järjestelmään, josta tietoja käytetään vain tämän tehtävän täytössä. Hakuprosessissa voidaan käyttää ulkopuolista henkilöarviointia.

Tekninen johtaja tehtäväkuvaus